Lupaukset Kuuluu Pitää


Kuulun niihin ihmisiin, jotka luottavat muihin helposti. Olen hyvin ennakkoluuloton ja, vaikka tuntematonkin ihminen lupaisi minulle jotain, niin uskon sen enemmän kuin mielelläni. Miksi minulla olisi syy edes epäillä asiaa? Ulkonäkö ei esimerkiksi kerro ihmisestä juuri mitään, sillä pinnan alta saattaa löytyä kultaa.

Käytös puolestaan kuitenkin kertoo ihmisestä enemmän kuin tuhat sanaa. Lupaukset on nimittäin pidettävä — siihen olen tottunut ja oppinut. Olit sitten tuntematon, ystävä tai perheenjäsen, sillä ei ole mitään väliä. Jos lupauksen teet, niin oletan heti, että myös pidät siitä kiinni.

Tässä tapauksessa tuntemattoman ja perheenjäsenen välillä on vain hiuksen hieno ero. Kun tuntematon tekee lupauksen, josta hän ei pidä kiinni, on peli kerrasta poikki. Done. Luottamas katoaa kerta heitolla. En koskaan tuntenut sinua, mutta kuitenkin luotin sinuun. Et pitänyt lupaustasi ensimmäisellä kerralla, joten tuskin niin tulee tapahtumaan jatkossakaan.

Lupaukset kannattaa pitää

Kun perheenjäsen tai ystävä ei pidä lupaustaan ensimmäisellä kerralla, katsottakoon se sormien välistä. Ehkä tapahtui sekaannus tai vahinko, ensi kerralla sitten. Jos, toisella kerralla nämä perättömät lupaukset jatkuvat ja niitä lupauksia vielä elätellään hengissä turhaan. Ollaan samassa tilanteessa kuin tuntemattoman kanssa ensimmäisen pitämättömän lupauksen kohdalla. Luottamus… Boom, it’s gone.

Luottamus on asia jonka kanssa ei kannata leikkiä. Menetettyä luottamusta on hyvin vaikea saada enää täydellisenä takaisin. Jos sen kerran menettää, siinä tulee olemaan aina pieni särö. Niin ainakin minä olen oppinut tuntemaan.

Ja, vaikka menetettyä luottamusta onnistuisi rakentamaan takaisin, niin silti 99 %:n luottamus vastaan 100 %:n luottamus on kuin päivä ja yö: Kumpi ystäväsi lähipiiristä saa kantaa hääsormusta häissäsi, kun toiseen luotat enemmän (edes 1 %:n turvin)?

En arvosta pitämättömiä lupauksia yhtään — vielä vähemmän silloin, kun lupauksien takia on käytetty paljon aikaa, täysin hukkaan. Se on lähes pahinta, mitä toiselle voi tehdä. Luvata jotain, josta ei sitten kuitenkaan pidetä kiinni. Ja, jos toinen vielä käyttää aikaansa paljon, ainoastaan sinun lupauksesi takia.

Tyhjillä lupauksilla, jotka syövät pahimmassa tapauksessa toiselta ihmiseltä kallisarvoista aikaa — viestität itsestäsi vain sen, että tämän toisen ihmisen ajalla ei ole sinulle mitään merkitystä.

Aika on kallein asia mitä toiselta voit viedä! Et selvästi ole tämän toisen ihmisen ajan arvoinen. Pyydä edes anteeksi.

Älä lupaa mitään, ellet pysty toteuttamaan.

0 0 votes
Article Rating

guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
0
Kerro mitä ajattelet.x