Miten ylläpitää energiaa päivästä toiseen

Ihmisten elämä on viime vuosina muuttunut hektisemmäksi kuin mitä se on koskaan aiemmin ollut – tai siltä se ainakin välillä tuntuu.

Siinä missä elämän tempo vielä esimerkiksi 80-luvulla oli paljon nykyistä hitaampi, ovat erilaiset älylaitteet ja niiden tuoma ärsyketulva saaneet mielemme käymään ylikierroksilla. Tilanteen huomaa esimerkiksi siitä, kuinka helposti tulee tarttuneeksi kännykkään pienimmänkin tyhjän hetken aikana. Illallispöydässä ei tarvitse olla kuin lyhyt hiljaisuus, niin matkapuhelimet kuin taikaiskusta tuppaavat nousemaan esiin taskuista. Kenties kännykän näytöllä odottaa uusi sähköposti tai sosiaalisen median peukku joltain hyvältä ystävältä.

Tässä tekstissä käsittelemme tapoja, joilla voit saada energiaa arkeesi ja terävöittää aivojen toimintaa, jotta some ja muut häiriötekijät eivät pääse valtaamaan liikaa alaa kapasiteetista. Olemme tehneet myös Joonaksen kanssa aiheeseen liittyen videon, hieman erilaisesta näkökulmasta:

Kokeile some- ja/tai älylaitelakkoa

Jos et ole koskaan kokeillut pitää taukoa somesta tai älylaitteista, voi kyseessä olla todella virkistävä kokemus. Vaikka kännykän jättäminen kotiin ei ehkä tunnukaan ajatuksena helpolta, voi se lopulta olla yllättävänkin palkitsevaa. Moni meistä yllättyy siitä, kuinka helppoa ja osaltaan vapauttavaa on, kun ei ole mukana sosiaalisen median kaltaisia häiriötekijöitä, jotka aina onnistuvat vangitsemaan mielenkiinnon paljon tärkeämmiltä asioilta.

Onhan esimerkiksi surullista, jos lastensa kanssa puistossa oleva vanhempi huomaa jatkuvasti kaivavansa älylaitteen esiin silloin, kun pitäisi nauttia ulkoilmasta ja jälkikasvun toilailuista. Täytyy tosin muistaa, että vaikka ilmiö voi omalla kohdalla tuntua huolestuttavalta, on se hyvin inhimillistä. Samaan hengenvetoon pitää silti todeta, että myös yleiset ongelmat ovat kuin ovatkin ongelmia.

Kun jätät kännykän kotiin, et vahingossa tule turvautuneeksi siihen tylsissäkään tilanteissa, vaan opit nauttimaan uusista asioista. Kenties yhytät itsesi bussipysäkiltä kuuntelemasta linnunlaulua tai junasta katselemassa ikkunasta kaunista kotimaista maaseutumaisemaa. Vähitellen alat löytää kauneutta asioista, joiden olemassaoloa et aiemmin edes tiedostanut.

Jos pidempiaikainen tauko älylaitteista ei kuulosta omaan korvaan sopivalta, voit aloittaa kokeilun pienin askelin. Voit esimerkiksi sopia itsellesi yhden päivittäisen hetken tai kävelyn, jonka aikana pidät koneet kiinni ja pysyttelet erossa internetin maailmasta. Henkilökohtaisesti pyrin pysymää lauantaisin sosiaalisesta mediasta poissa ja pidän kännykän suuren osan päivästä lentotilassa.

Opettele meditoimaan

Kuten tekstin alussa totesimme, saa jatkuva ärsyketulva elämämme tuntumaan hektiseltä, vaikka juuri mitään ei oikeasti tapahtuisikaan. Tämä johtuu siitä, että päänsisäinen maailmamme on kaaoksessa. Tilannetta voisi verrata vaikkapa tietokoneen työpöytään, joka on täynnä kymmeniä sikin sokin olevia kuva-, video-, ääni- ja tekstitiedostoja. Toisinaan on hyvä idea siivota työpöytää – oli kyseessä sitten oikea työpöytä, tietokoneen työpöytä tai jopa oman mielen työpöytä.

Meditoiminen on mainio keino laittaa oma mieli järjestykseen (Zen Mind). Hengitysharjoitusten avulla pystyt helposti palauttamaan itsesi tähän hetkeen ja tuulettamaan aivojasi.

Jos meditointi ei ole tuttu asia, tässä lyhyt kuuden kohdan ohje, jolla pääset alkuun:

  • Etsi itsellesi sopiva hiljainen tila, jossa saat olla rauhassa.
  • Sulje silmät.
  • Vedä syvään henkeä suun kautta.
  • Tyhjennä keuhkosi hitaalla nenän kautta tapahtuvalla uloshengityksellä.
  • Vie keskittyminen pois mielessäsi pyörivistä ajatuksista. Keskity hengitykseen.
  • Toista tarpeeksi pitkään.

Jo kymmenen minuutin meditoinnin pitäisi riittää rentouttamaan mieltä. Jos kokemukset ovat kohdallasi hyviä, muista palata harjoitusten pariin uudemmankin kerran esimerkiksi seuraavana päivänä. Muista samalla se, että meditoinnin aloittaminen – niin kuin monien muidenkin asioiden – ei välttämättä aina tunnu alkuun kutsuvalta. Syynä tähän on se, että kaaoksessa oleva mielemme kaipaa ensisijaisesti nopeampia palkintoja – kuten rahapelaamisen tuomia adrenaliini- ja dopamiiniryöppyjä. Samasta syystä esimerkiksi herkkujen syöminen kuulostaa usein houkuttelevammalta idealta kuin vaikkapa kuntosalille lähteminen.

”Kaikkea kohtuudella” lienee viisain neuvo pelaamisen ja herkuttelun kaltaisten asioiden kohdalla. Niiden ohessa on kuitenkin erityisen tärkeää pitää jalat maassa ja mieli ankkuroituna meditoimisen ja mielen rauhoittamisen avulla.

Energiaa

Harrasta liikuntaa ja syö hyvin

Liikunnan harrastaminen on yksi parhaita luonnollisia keinoja pitää omat aivot terässä. Terveellinen ruokavalio ja riittävä ulkoilu pitävät niin sanotun ”hiilihydraattipöhön” ja ”aivosumun” loitolla tehokkaammin kuin kenties mikään muu keino. Bonuksena kännykkäkin pysyy herkemmin taskussa kunnon hikilenkin tai rauhaisan metsässä samoilun aikana. Ulkona ja liikkeessä ei välttämättä tule mieleenkään kaivaa kännykkää taskusta, kun taas sisätiloissa se tuntuu lähes itsestäänselvyydeltä. Aktiivisuus antaa enemmän energiaa.

On hyvä kiinnittää huomiota myös siihen, missä ylipäätään liikkuu tai lenkkeilee. Esimerkiksi metsän siimeksessä ja suojaisilla puistoalueilla kuntoilu ovat yleisesti ottaen paljon rauhoittavampia ja miellyttävämpiä kokemuksia kuin kaupungin pölyssä ja liikenteen keskellä toikkarointi. Keskitä siis mahdollisuuksien mukaan liikuntasi paikkoihin, joissa mieli lepää.

Terve ja hyvin hoidettu keho ruokkivat myös mielen terveyttä sekä mielenterveyttä. Muistathan siis viettää aikaa ulkona raittiissa ilmassa. Se parantaa kaikkea toimintaasi merkittävästi.

Käy saunassa

Ei pidä myöskään unohtaa suomalaista, erityisen rauhoittavaa aktiviteettiä eli saunomista. Saunan lauteilla ähistely tekee hyvää verenkierrolle, ja kuumat kiukaasta vapautuvat lämpöpuuskat saavat ajatuksemme keskittymään nykyhetkeen. Saunassa emme käytä kännykkää, vaan olemme aistikokemustemme varassa ja elämme mukana joka solullamme. Lisäksi saunomisella on paljon muitakin terveysvaikutuksia.

Vaihtoehtoisesti saunan lauteilla voi toki myös pohtia syntyjä syviä, mutta suositeltavaa on toisinaan kokeilla löylyissä myös ajattelun minimoimista. Puhuimme mm. saunomisen hyödyistä Jaakko Halmetojan kanssa:

Tässä artikkelissa on ollut muutamia neuvoja siihen, miten energiaa voi ylläpitää ja mieltä terävöittää arjen ärsyketulvan höykytyksessä. Ehkäpä kaikkein merkittävin edistysaskel on, että olet ylipäätään päättänyt lukea artikkelin ja näin ollen selvästi ymmärrät mielen rauhoittamisen tärkeyden. Suosittelen, että jatkat tällä tiellä ja annat ajattelussasi jatkossakin tilaa itsesi ja oman hyvinvointisi kehittämiselle.

Energiaa täynnä oleva arki parantaa elämää kokonaisvaltaisesti!

2 thoughts on “Miten ylläpitää energiaa päivästä toiseen

  1. Arto Vartiainen says:

    Kiitos erinomaisesta kirjoituksesta! 80-luvun lapsena muistan hyvin miten leppoisampaa elämä tuolloin oli, vaikka oli meilläkin videopelejä koukuttamassa meitä ja viemässä aikaa muulta. Kokeilin somelakkoa loppukesästä ja alkusyksystä, mikä tuntui aivan järisyttävältä, koska ”kaikkihan” ovat somessa ja jos ei jaa elämäänsä siellä joka päivä, onko sitä oikeasti edes olemassa? Se oli joka tapauksessa tosi hyvä päätös, koska yhtäkkiä aikaa vapautui yllättävänkin paljon kaikkeen muuhun, mitä ei ennen muka ehtinyt tehdä. Tiedostin, että jos määritän itseäni liian paljon muiden kautta, oma minuuteni jää sen varjoon. Ei se helppoa toki ole ollut, koska some on pirullisen koukuttava, mutta ajan myötä sekin on helpottunut.

    • Aaro Huttunen says:

      Kiitos kommentista Arto! Nykyaikana tuo jatkuva ”ärsykkeen” tarve on ikävä ongelma lähestulkoon jokaisella. Itse sen tiedostaa aina toisinaan ja haluaa sitten puuttua asiaan, ja joka kerta sen huomaan kuinka paljon tehokkaampi voi olla sekä nauttia asioista enemmän (jopa työntekemisestä), kun ei jatkuvasti katkaise ajatuksen virtaa sosiaalisella medialla. Mahtavaa, että kokeilit. Tuollainen detox säännöllisesti tekee hyvää. Itsellä taasen joulukuussa viikko tai kaksi menee somettomasti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *