(Tähän alkuun pieni pohjustus, ennen kuin päästään itse otsikkoon käsiksi…)
Eilen menin salille. Siinä treenikamppeita pukkarissa pukiessa tsekkasin, että kännykässä on akkua 25% jälellä (kuuntelen siis aina musiikkia kännykästä treenatessa, aina)… Ajattelin akun kestävän treenin ajan ihan hyvin, mutta kuinka ollakkaan puhelin päätti sammua, eikä siitä suostunut enää heräämään. Kiroilin siinä mielessäni, ”mitähän tästä treenistä nyt mahtaa tulla”. Pystynkö nyt keskittymään suoritukseen kunnolla kaiken sen ympärillä olevan hälinän takia? Salilla varmaan soi vaan Mikael Gabriel – Älä herätä mua unesta, ääh, ei sen tahdissa voi treenata…
Anyway, alkulämmittelyn aikana keräilin tulevaa treeniä varten ajatuksia ja pyrin keskittymään. Ojentaja hauis päivä luvassa! Huonoa treeniä ei sallita, ei anneta sen haitata ettei musiikki pauha korvissa, tehään se, mitä on tultu tekemään.
Kysymys kuuluu
Aloittelin siinä tekemään kapeaa penkkiä ja lepotauon aikana eräs mies (reilu nelikymppinen), joka teki siinä vieressä kulmasoutua, lähestyi mua ja sanoi: ”Katselin, kun teit tätä liikettä jokunen aika sitten, se sun tekeminen näytti niin hyvältä ja helpolta, että ajattelin kokeilla liikettä itsekin. Ilmeisesti oot joskus aiemminkin liikettä tehnyt? Voisitko mitenkään näyttää miten liikkeen teit?”.
Naurahdin vähän kysymyksille, koska mies esitti asiansa hymyssä suin ja naureskellen. Vastasin ensimmäiseen kysymykseen, että: ”Joo, onhan tota liikettä tullu tässä pyöriteltyä, yks mun lempiliikkeistä itseasiassa.” Ja tottakai selvitin miehelle kuinka liike tulisi tehdä ja mihin pitää kiiinnittää huomiota. Näytin myös kuinka se itse suoritus tehdään.
Mies oli tästä todella kiitollinen, että pystyin käyttämään aikaani hänen neuvomiseensa. Hän jatkoi kulmasoudun tekemistä, nyt suhteellisen puhtaalla tekniikalla, toivotin hänelle hyviä treenejä ja jatkoin omia juttujani. Seurailin vielä hetken kauempaa saiko hän kiinni mun vinkeistä, ja kyllä vaan sai.
Kummasti nousi oma mielialakin, kun pystyi auttamaan toista. Oma treenikin kulki erittäin hyvin loppuun asti.
Pieni teko
Hämmästyin kuitenkin siitä, että hän ”uskaltautui” lähestyä minua, en muista, että kukaan ois ikinä multa kysyny salilla treenivinkkejä… Ehkä se johtui siitä, että tällä kertaa mulla ei soinu tosiaan ne musat korvissa, kuka tietää. Ehkäpä meen jatkossa useemmin ilman kuulokkeita salille, toisaalta ei sinne mennä juttelemaan.
Mun mielestä on hienoa, että joku lähestyy tollasessa asiassa. Tietenkin autan, jos vaan suinkin osaan. Ja erittäin mielelläni sen teenkin! En silti ikinä oo miettinytkään salilla sitä, että joku oikeesti vois seurailla mun treenaamista sen tarkemmin. Mutta, jos näin oikeasti on, niin ilmeisesti teen jotain oikein, mikä on hyvä.
-Aaro
