Timo Kiuru | Markkinointi ja johtaminen maailman suurimpien brändien parissa

Se, että hommat etenevät on tärkeämpää kuin täydellisyys.
– Timo Kiuru


Timo Kiuru (@timokiuru), on kansainvälisesti toimiva luova johtaja, kirjoittaja ja puhuja joka on työskennellyt globaalien suurbrändien kanssa ympäri maailmaa. Brändeihin lukeutuvat esimerkiksi Samsung, Google, MacLaren, Microsoft ja Mini. Hän on alun perin kotoisin Nurmijärveltä, mutta sen jälkeen hän on asunut eri puolilla maailmaa – Etelä-Koreassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa sekä Ruotsissa. Kiurun tavoitteena on rohkaista yrityksiä käyttämään vapaammin luovuuttaan ja tuomaan esiin vahvemmin arvojaan. Hänet palkittiin globaalilla 40 under 40 -toimialapalkinnolla vuonna 2016. Kiurun inspiroivaan uraan pystyy tutustumaan myös uuden kirjan kautta: Päiväkirja luovuudesta ja luopumisesta – kirja on julkaistu 2019.

Timon kirjat
Päiväkirja luovuudesta ja luopumisesta – Timo Kiuru
The Lonely Creative, True Stories that will help you and your business grow – Timo Kiuru
Sinussa on jotain erityistä – Timo Kiuru
I See Something Special in You – Timo Kiuru


1. JAKSO

Kuuntele podcastia: Apple Podcasts | Google Podcasts | Spotify | Anchor | YouTube

Kysymykset

Kaikki alla olevat kysymykset eivät haastattelun aikana välttämättä esiinny kronologisessa järjestyksessä. Osa kysymysten vastauksista saattaa tulla esille hieman erilaisen kysymyksenasettelun takaa.

  1. Mitä on luova johtajuus / Mikä on luova johtaja?
  2. Millainen lapsuus sinulla oli? Kasvaminen Nurmijärvellä?
  3. Millainen koulutus- ja urapolku sinulla on ollut?
  4. Mistä kiinnostus markkinointiin ja erityisesti luovuuden hyödyntämiseen työympäristössä sekä johtajuudessa?
  5. Milloin ja miten päädyit ensimmäistä kertaa ulkomaille töihin?
  6. Olet ollut puhumassa muun muassa Las Vegasissa, Miamissa, Moskovassa ja Madridissa. Mistä ajatus puhumiseen ja kuinka loppujen lopuksi päädyit suurien yleisöjen eteen?
  7. Missä ja milloin oli ensimmäinen puhujakeikka, miten valmistauduit?
  8. Miten työnkuvasi on muuttunut vuosien varrella ja miltä “normaalipäiväsi” esimerkiksi Etelä-Koreassa näytti?
  9. Missä haluaisit asua, jos nyt saisit päättää? (Etelä-Korean siisteys).
  10. Kirjan kirjoittaminen, oliko se haaveena kuinka kauan? Pidätkö oikeasti säännöllisesti päiväkirjaa vai onko kirjan ulkoasu tarkoituksella muotoiltu päiväkirjan oloiseksi?
  11. Mitä tulevaisuudessa voidaan sinulta odottaa? Onko tulossa lisää kirjoja?

5 kehittävää kysymystä

  1. Mikä on suosikkikirjasi ja miksi?
  2. Lempi ”Lifehack”?
  3. Suurin virheesi elämässä?
  4. Minkä neuvon antaisit 18-vuotiaalle itsellesi?
  5. Minkä unelman aiot saavuttaa lähitulevaisuudessa?

Kirjasuositukset

*Sisältää mainoslinkkejä.
*The Icarus Deception: How High Will You Fly? – Seth Coding (Amazon)
*The Accidental Creative: How to Be Brilliant at a Moment’s Notice – Todd Henry (Amazon)

Jaksossa mainittu

  • Skenaarioajattelu. (10:30)
  • Kiire. Vuosi asiakkaan parissa vastaa kolmea normaalia työvuotta. (18:00)
  • Julkinen puhuminen jännittää aina. (26:30)
  • Kirjan kirjoittaminen kahdella kielellä. (37:30)

2. JAKSO

https://open.spotify.com/episode/4yX1YIKuPJIbYflOXRkYNv?si=73911f926e3f441c

Kysymykset

Kaikki alla olevat kysymykset eivät haastattelun aikana välttämättä esiinny kronologisessa järjestyksessä. Osa kysymysten vastauksista saattaa tulla esille hieman erilaisen kysymyksenasettelun takaa.

  1. Mitä on luova johtajuus / Mikä on luova johtaja?
  2. Millainen lapsuus sinulla oli? Kasvaminen Nurmijärvellä?
  3. Millainen koulutus- ja urapolku sinulla on ollut?
  4. Mistä kiinnostus markkinointiin ja erityisesti luovuuden hyödyntämiseen työympäristössä sekä johtajuudessa?
  5. Milloin ja miten päädyit ensimmäistä kertaa ulkomaille töihin?
  6. Olet ollut puhumassa muun muassa Las Vegasissa, Miamissa, Moskovassa ja Madridissa. Mistä ajatus puhumiseen ja kuinka loppujen lopuksi päädyit suurien yleisöjen eteen?
  7. Missä ja milloin oli ensimmäinen puhujakeikka, miten valmistauduit?
  8. Miten työnkuvasi on muuttunut vuosien varrella ja miltä “normaalipäiväsi” esimerkiksi Etelä-Koreassa näytti?
  9. Missä haluaisit asua, jos nyt saisit päättää? (Etelä-Korean siisteys).
  10. Kirjan kirjoittaminen, oliko se haaveena kuinka kauan? Pidätkö oikeasti säännöllisesti päiväkirjaa vai onko kirjan ulkoasu tarkoituksella muotoiltu päiväkirjan oloiseksi?
  11. Mitä tulevaisuudessa voidaan sinulta odottaa? Onko tulossa lisää kirjoja?

Jakson sponsorit

Ava-akatemia on rohkeasti tulevaisuuteen katsova valmennustalo ja ammatillinen oppilaitos. Ava-akatemia on suuntaa näyttävä kumppani ja valmentaja muuttuvilla työelämän markkinoilla. Rakenna heidän kanssaan oma tiesi menestykseen!

Heidän erityisosaamistaan ovat räätälöidyt valmennukset ja ammatilliset tutkinnot. Ava-akatemiassa opiskelee eri alojen osaajia, joita yhdistää halu kehittää liiketoimintaosaamistaan sekä johtamis-, esimies- ja myyntitaitojaan.

Jaksossa mainitut tutkinnot:
akatemia.fi/tutkinnot/johtamisen-ja-yritysjohtamisen-erikoisammattitutkinto
akatemia.fi/tutkinnot/lahiesimiestyon-ammattitutkinto

Puhdistamo | puhdistamo.fi
Koodi: AARO15 ⮕ 15 % alennus

Terveys on tärkein asia mikä jokaisen tulisi priorisoida. Henkilökohtaisesti haluan tarjota keholleni vain parhaita ravinteita ja tiedän, että Puhdistamon tuotteisiin voi aina luottaa. Jokaisella tuotteella on laatutakuu ja niissä käytetään vain parhaita raaka-aineita. Puhdistamo on Suomen ensimmäinen Superfood brändi jonka toiminta perustuu täysin huippulaatuun (perustettu 2010) – kun haluat pysyä terveenä.

Kaikki alennuskoodit | aarohuttunen.com/edut

Timon tavoitat

Sivusto | www.timokiuru.com
LinkedIn | @timo-kiuru
Instagram | @timokiuru

Timo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *