Mitä näytteleminen Hollywoodissa vaatii? | Christoffer Weiss

Aidosta yhteydestä muodostuu luottamus joka helpottaa kaikkien työtä, enemmän tulosta vähemmällä vaivalla.
– Christoffer Weiss

Kansikuva: Ian Granström (2023)

Christoffer Weiss on Teatterikorkeakoulusta valmistunut, täysin kolmikielinen näyttelijä, jolla on runsaasti kokemusta teatterista, elokuvista, TV:stä ja äänituotannoista niin Suomesta kuin ulkomailta. Vaikka näytteleminen on Christofferille työ ja rakkain harrastus on hän uransa aikana keskittynyt eniten liiketoiminnan harjoittamiseen; Christoffer onkin toiminut liki 15 vuotta menestyksekkäästi yrittäjänä. Tapahtumien tuottaminen, laserpelihallin operointi, tanssipelilaitteiden kehittäminen, tantrakurssien fasilitointi ja kahden verkkokaupan omistaminen on vain pieni osa niistä asioista mitä Christoffer on ehtinyt tehdä.


Jakson tiedot

Kuuntele podcastia: Spotify | YouTube

Kysymykset

Kaikki alla olevat kysymykset eivät haastattelun aikana välttämättä esiinny kronologisessa järjestyksessä. Osa kysymysten vastauksista saattaa tulla esille hieman erilaisen kysymyksenasettelun takaa.

  • Olet koulutukseltasi näyttelijä, miksi halusit nuorena näyttelijäksi?
    • Vaihtovuodet jenkeissä ja näytteleminen Hollywoodissa, miten kaikki erosi Suomesta?
    • Kuulin, että 24-vuotiaana olit täyttänyt “kaikki” unelmasi, etkä tiennyt mitä oikeasti halusit välttämättä tehdä. Miksi tällainen tuntemus syntyi opiskelun jälkeen?
  • Audiovisuaalinen alkemisti – mitä se käytännössä tarkoittaa?
  • Mitä sattuma sinulle merkitsee elämässä ja mitä se on elämääsi tuonut?
    • Tietoisuus?
  • “Digital nomad”, nykyaikainen, hieno titteli, mitä kyseinen nimike sinulle tarkoittaa – oletko esimerkiksi täysin aika ja paikka riippumaton?
    • Olet ollut todella monessa yrityksessä mukana ja ilmeisesti edelleen olet, mitä kaikkea tällä hetkellä yrittäjyyden puolella teet?
  • Tony Robbinsin tapahtumat, kuinka monesti olet osallistunut hänen tapahtumiinsa?
    • Olet ollut mukana myös tuotannossa?
  • Ekologisuus, jooga lähellä sydäntä?
  • Miltä arkesi tällä hetkellä näyttää?
    • Rutiinit, joita ilman olisi haastavampaa olla?
  • Miten päädyit suoramyynnin pariin?
  • Yrittäjyys?

5 kehittävää kysymystä

  1. Mikä on suosikkikirjasi ja miksi?
  2. Lempi ”Lifehack”? (1:10:00)
  3. Suurin virheesi elämässä?
  4. Minkä neuvon antaisit 18-vuotiaalle itsellesi?
  5. Minkä unelman aiot saavuttaa lähitulevaisuudessa?

Jakson sponsorit

Puhdistamo | puhdistamo.fi
Koodi: AARO15 ⮕ 15 % alennus

Terveys on tärkein asia mikä jokaisen tulisi priorisoida. Henkilökohtaisesti haluan tarjota keholleni vain parhaita ravinteita ja tiedän, että Puhdistamon tuotteisiin voi aina luottaa. Jokaisella tuotteella on laatutakuu ja niissä käytetään vain parhaita raaka-aineita. Puhdistamo on Suomen ensimmäinen Superfood brändi jonka toiminta perustuu täysin huippulaatuun (perustettu 2010) – kun haluat pysyä terveenä.

Kaikki alennuskoodit | aarohuttunen.com/edut

Jaksossa mainittu

  • Kilpailu näyttelemisestä Hollywoodissa. (10:00)
  • Puutteiden tunteminen, kun jättää jotain tekemättä – heikkous vai vahvuus? (19:00)
  • Mitä tehdä, jos ei ole aikaa rauhoittua arjessa? (48:00)
  1. Meditaatio: hyödyt, tekniikat ja harjoittaminen
  2. Flow jooga: hyödyt, historia ja tekniikat | 1. tunti
  3. Parhaat arkirutiinit | TOP5

Christoferin tavoitat

Sivusto | www.thechristofferweiss.com 
Instagram | @thechristofferweiss
Youtube | @TheChristofferWeiss 
Twitter | @weissianslip

Christoffer Weiss

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *