Tasapainoa kannattaa kehittää iästä riippumatta

Yhteistyössä: Fysioline.fi Tasapaino on usein ominaisuus johon ei tietoisesti kiinnitetä huomiota — ellei ole aivan pakko esimerkiksi pystyssä pysymisen kannalta. Tasapaino mielletään usein koskevan enemmän vanhempaa väestöä ja tottahan se on, että nuorempana tasapaino on yleensä vahvemmalla pohjalla ja nopeammat refleksit pelastavat monelta ”läheltä piti tilanteelta”. Mutta tasapainon kehittämistä ja ylläpitoa ei kuitenkaan pitäisi väheksyä iästä riippumatta,…

Voimistelurenkaat: renkaiden valinta, harjoittelu ja tekniikat

Aikoinaan olin tottunut ajattelemaan, että voimistelurenkaat ovat lähinnä voimistelijoiden erikoisvälineinä, jotakin, mikä vaatii vuosien harjoittelua ja akrobaattista taituruutta. Mutta kun ensimmäisen kerran nousin renkaiden varaan huomasin, että yksinkertaisiltakin tuntuvat liikkeet olivat yllättävän haastavia ja tajusin, että voisin varmasti hyötyä voimistelurenkailla harjoittelusta itsekin. Voimistelurenkaat ovat itsessään yksinkertainen väline, mutta niiden vaikutus on kaikkea muuta kuin pieni….

Vastuskuminauhat: hyödyt, harjoittelu ja valinta

Vastuskuminauhat ovat monipuolisia, kevyitä ja tehokkaita harjoitusvälineitä, joita voidaan käyttää muun muassa lihasvoiman kasvattamiseen, lihasten kiinteyttämiseen, liikkuvuuden kehittämiseen ja yleiskunnon parantamiseen. Olitpa aloittelija, aktiivinen kuntoilija tai kokenut urheilija, vastuskuminauhat tarjoavat oikein käytettynä paljon hyötyjä, ja niitä voidaan käyttää erittäin monipuolisesti lähes kaikkialla, mikä tekee niistä ihanteellisen harjoitusvälineen myös esimerkiksi kotioloihin. Tässä artikkelissa kerron kaiken, mitä…

FirstBeat-mittaus ja tuloksien tulkitseminen

Aina on mahtavaa saada tietää jotain kautta enemmän oman kehon toiminnasta. Oli kyseessä sitten jokin testistö tai mittaustulokset, joiden perusteella pystytään tutkimaan kehon käyttäytymistä. Henkilökohtaisesti itseäni aihe ainakin kiinnostaa suuresti ja uskon, että myös enemmistölle oma terveydentila merkitsee paljon. Tällä kertaa vuorossa on Firstbeat-mittaus ja hyvinvointianalyysi. Pääsin fysioterapiakoulun puolesta tutustumaan Firstbeat-mittariin, jonka kautta voidaan analysoida hyvinvointia sykettä seuraamalla….

100 kg haamuraja: söin 5 000 kcal vuorokaudessa (kehityskuvat)

Aamupaino on jo hetken aikaa näyttänyt yli 100 kg ja iltapaino on korkeimmillaan näyttänyt lukua 104 kg. Yksi pitkäiaikaisista tavoitteistani on ollut 100 kilon saavuttaminen ja nyt se on konkreettisesti kosketeltavissa! En ole kuitenkaan missään vaiheessa halunnut saavuttaa sitä syömällä runsaskalorisia ruokia, jotka sisältävät paljon niin sanottuja ”tyhjiä kaloreita”. Kaikki kalorit on pyritty ottamaan hyvistä…

Treenilaukku: Mitä pitää mukana kuntosalilla ja miksi?

Salilla käymisen pystyy viemään varsinaiseksi välineurheiluksi, jos tahtoo. Toiset saattavat tarvita raskaissa nostoissa rannetukia esimerkiksi rasitusvammojen takia. Toiset käyttävät nostovyötä hauiskäännöstä kyykkyyn. Toisille on tärkeää, että kengät sopivat hanskojen väritykseen ja hanskojen väritys puolestaan silmien väriin. Ja joku saattaa käyttää vetoremmejä otteen parantamiseksi ja keventääkseen kyynärvarsien kuormaa. Jokainen tavallaan. On kuitenkin huomioitava ettei yksikään varuste…

Dynaaminen venyttely: hyödyt ja toteutus

Dynaaminen venyttely on yksi monista venyttelyn muodoista. Dynaamisella venyttelyllä tarkoitetaan aktiivista venyttelyä johon sisältyy liikettä — lihas viedään venytykseen ja palautetaan nopeasti alkuasentoon tai pidetään venytyksessä hetken aikaa. Tarkoituksena on käyttää lihas venytysasennossa useita kertoja, jolla pyritään avaamaan luonnollisia liikeratoja tai jopa lisäämään niitä. Dynaamista venyttelyä voidaan käyttää muun muassa liikkuvuuden kehittämiseen, lämmittelyyn tai kehonhallinnan…

InBody-mittaus – mitä luvut oikeasti kertovat kehostasi?

Kävin pitkästä aikaa InBody-kehonkoostumusmittauksessa. Mittauksen jälkeen asiantuntija kävi läpi tärkeimmät luvut, kuten rasvaprosentin ja painoindeksin. Sain myös tietää esimerkiksi viskeraalirasvani määrän – mutta mitä nämä luvut oikeasti tarkoittavat? Mittauksen tuloksista heräsi monta kysymystä, joihin halusin tarkempia vastauksia. Tässä blogissateksissä käyn kaikki tulokset läpi kohta kohdalta ja autan samalla sinua ymmärtämään, mitä oma kehonkoostumusmittauksesi voi paljastaa….

Salisoittolista: musiikista tehoja treenaamiseen

Tässä artikkelissa kerron miten treenimusiikki kannattaa valita ja salisoittolista rakentaa sekä esittelen kolme salisoittolistavaihtoehtoa, joita myös itse käytän! Toiset viihtyvät hiljaisuudessa ja pystyvät ottamaan itsestään kaiken irti vain kuunnellen oman sydämensä ääntä ja sykkeen kiihtymistä. Toiset tarvitsevat keskittyäkseen ja rauhoittuakseen musiikkia (kuulun itse tähän ryhmään). Kuuntelen musiikkia aina: autossa, ruokaa laittaessa, lenkillä, salilla, kirjoitelmaa kirjoittaessa…

Kehotyyppi määrittelee miten syödä ja harjoitella: oletko ektomorfi, mesomorfi vai endomorfi?

Kehotyyppi määrittelee pitkälti miten sinun kannattaa harjoitella ja syödä. Kysymys jota olen monesti itsekin miettinyt peilin edessä ja kuntosalilla: “Miksi toiset näyttävät saavan lihasta hetkessä, ja toiset eivät liho vaikka söisivät mitä tahansa?” Vuosien varrella olen oivaltanut, että kyse ei ole pelkästään tahdosta tai treeniohjelmasta. Iso osa ratkaisua piilee kehossamme jo valmiiksi ja siinä, millainen…