”Käytöstavat on ainut universaali valuutta, niitä joko on tai sitten niitä ei ole.” – Tapio Marjanen Tapio Marjanen (@miinusmerkki), on iTapsan perustaja ja sarjayrittäjä. Ennen iTapsaa Tapio oli töissä Gigantissa myyjänä. Kaikki alkoi alun perin harrastuksesta, mutta nykyään iTapsa on miljoonien liikevaihtoa pyörittävä yritys ja työllistää yli 50 henkeä. Liikkeitä on tällä hetkellä 17 ympäri…
”Elämässä ei mikään ole niin huonoa, ettei siinä olisi myös hyvää puolta.”– Jonas Burow Jonas Burow (@jonasburow) on saksalais-suomalainen, myöhemmällä iällä Suomeen muuttanut markkinointipäällikkö, konkurssin läpikäynyt yrittäjä sekä malli. Jonas muutti Suomeen muutamia vuosia takaperin ja on käynyt yrityksensä konkurssin kautta pohjalla. Mallin töihin hän päätyi sattumalta, mutta mallin ura otti odottamattomasti nopeasti kierroksia alleen…
“Turpaan tulee, mutta ota se ja nosta pää ylös!”– Markus Paavola Markus Paavola (@paavol), hän aloitti nosturinkuljettajana 2016 ja on nykyään Suomen suurimman torninosturinkuljettajia vuokraavan yrityksen Puuhaxin toimitusjohtaja, hän toimii myös maanrakennus- ja rakennuspuolella sekä konevuokrauksen parissa. Markus työllistää tällä hetkellä 60 henkeä. Jakson sisältö Kuuntele podcastia: Apple Podcasts | Google Podcasts | Spotify |…
”When you have internal freedom first, financial freedom will follow.” – Mikko Jarrah Mikko Jarrah (@mikkojarrah), on Dubain-suomalainen uuden sukupolven monialayrittäjä, jonka menestys perustuu hyviin ihmissuhteisiin ja johtamistaitoihin. Hän toiminut sarjayrittäjänä yli viisitoista vuotta ja ollut osakkaana noin 20 yrityksessä. Mikko on ollut todistamassa nousuja ja laskuja useissa eri alojen yrityksissä viimeisten vuosien aikana. Hän…
”Vaikeuksien kautta eteenpäin – uskalla epäonnistua ja nousta.” – Tuomas Malinen Tuomas Malinen (@mtmalinen), on GnS Economicsin toimitusjohtaja ja pääekonomisti. Hän on myös Helsingin yliopiston taloustieteen dosentti. Tuomas valmistui kauppatieteiden maisteriksi Oulun yliopistosta ja väitteli valtiotieteiden tohtoriksi Helsingin yliopistosta pääaineenaan kansantaloustiede, minkä lisäksi hän on opiskellut taloustiedettä myös New Yorkin yliopistossa. Tuomas on erikoistunut talouskasvun,…