Aamupaino on jo hetken aikaa näyttänyt yli 100 kg ja iltapaino on korkeimmillaan näyttänyt lukua 104 kg. Yksi pitkäiaikaisista tavoitteistani on ollut 100 kilon saavuttaminen ja nyt se on konkreettisesti kosketeltavissa! En ole kuitenkaan missään vaiheessa halunnut saavuttaa sitä syömällä runsaskalorisia ruokia, jotka sisältävät paljon niin sanottuja ”tyhjiä kaloreita”. Kaikki kalorit on pyritty ottamaan hyvistä raaka-aineista ja noin 95 % ajasta olen noudattanut laatimaani ruokavaliota (Millainen ruokavalioni on ja mitä syön?).
Mitä 100 kiloa itseltäni vaati?
Syömistä, itsensä tutkimista, päättäväisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja kokeilemista.
Syön noin 5 050 kaloria päivässä, esimerkiksi hiilihydraatteja tulee yli 700 grammaa. On pitänyt etsiä ruoka-aineita ja valmistustapoja, jotka toimivat itselläni kaikista parhaiten. Tietenkin asioita hieman rajoittaa opiskelijabudjetti ja se ettei ruokahaluni ole luonnostaan mikään hyvä.
Välillä sitä pyörittelee skenaarioita mielessään, että mitä jos aineenvaihduntani olisi edes vähän hitaampi tai mitä näillä kalorimäärillä tapahtuisi, jos olisin 10 cm lyhyempi? Toisin sanoen: Ei tämä homma aina ruusuilla tanssimista ole — toisaalta, jos olisi, niin olisiko kaikki silloin sen arvoista?
Viimeksi, kun mielestäni tosissaan tavoittelin 100 kilon haamurajaa, paino nousi 90 kilosta – 96 kiloon. Sen jälkeen pää ei enää kestänyt, ruokavalio oli liian yksipuolinen (makaroni jauheliha ja niin edelleen). Se oli henkien taistelua, jokainen ateria oli sotatanner. Lopulta päätin aloittaa dieetin ja painoni laski 96 kilosta – 88 kiloon. Jälkeen päin sitä on miettinyt, kuinka kaiken olisi voinut tehdä niin paljon paremminkin. Onneksi täällä ollaan oppimassa ja samoja virheitä ei enää tehdä uudestaan.
Oppimiskokemuksia
Nyt viisaampana ja enemmän tietotaitoa sekä kokemuksia keränneenä tunnen itseni hieman paremmin. Aikaisemmin ajattelin ruoasta näin: ”Ei sillä ole mitään väliä miltä ruoka maistuu, kunhan se ajaa tarkoituksensa, paino nousee ja lihas kasvaa.” Ajattelumallissani on tapahtunut muutos kyseisen asian suhteen ja olen tajunnut, että näissä kalorimäärissä sillä on kriittinen merkitys miltä ruoka maistuu (ainakin itselleni).
Nykyään vietän mielelläni keittiössä enemmän aikaa ja teen kunnollisia, monipuolisia ja maistuvia ruokia. Joita pystyn syömään paremmalla ruokahalulla ja nopeammin. VS. Että tekisin yksipuolisia ruokia mahdollisimman nopeasti, jotka eivät loppupeleissä enää edes maistu hyvältä. — Tullaan Fifty-Fifty -tilanteeseen, aikaa kuluu molempiin kuitenkin yhtä paljon. Joko vietän ajan keittiössä tai vietän ajan syömällä, taistellen, huuhtoen ruoan vedellä kurkusta alas. Kumpi kuulostaa järkevämmältä vaihtoehdolta?
Mikä tätä projektia on myös helpottanut on se, että kaikkia taitoja pystytään kehittämään ja ruokahalukin lukeutuu tähän joukkioon. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin niin ruokahalu kasvaa syömällä.
Pohdinta
Yhdellä ajatuksella on mukava leikitellä aika ajoin… Aloittaessani tämän harrastuksen olin yhtä pitkä kuin nytkin, tosin painoin noin 59 kiloa. 59 kg → 100 kg. Nopealla laskutoimituksella saadaan painossa heittoa noin 40 kg. Se on iso harppaus. Vaikkei peilissä muutos omaan silmään näytä isolta niin lukuina muutos kuulostaa ja näyttää hyvältä.
Vasemmanpuoleiset kuvat on otettu kesällä 2010 ja oikeanpuoleiset kuvat kesällä 2015. Eroa kuvien välillä on viisi (5) vuotta ja noin 30 kiloa. Matkalle on mahtunut paljon ylä- ja alamäkiä — moni lahjakkaampi varmasti on ja olisi tahkonnut samassa ajassa paljon suuremman muutoksen. Ei itseään silti kannata lähteä muihin vertaamaan, jokainen on yksilö. Ja onhan se niin, että tässä varressa on aina ollut ja tulee todennäköisesti aina olemaan paljon tilaa minne uusi lihaskudos on tervetullutta. Tässä kuitenkin esillä pieni pala omasta taipaleestani:
Toinen ajatus mikä välillä pyörähtää mielessä on se, että näillä ulottuvuuksilla olisi varmasti kymmeniä ja taas kymmeniä lajeja, joissa voisin olla huomattavasti parempi kuin tässä. Minulta on kysytty satoja kertoja: ”Pelaanko koripalloa tai lentopalloa vai uinko?” Ei, en tee mitään niistä, enkä ole koskaan tehnyt. Ääriviivojen puolesta minua ei pysty yhdistämään mihinkään kehonmuokkaus lajeihin… Ikävä kyllä. Ehkä vielä jonain päivänä.
En tiedä mikä minut on saanut tähän lajiin rakastumaan, oliko se kohtalo? Miten vain, mutta samalla linjalla jatketaan, itseään pidemmälle vieden ja kehittäen.
Treenifilosofia kehittyy ajan mukana
Monien vuosien ajan treenaamisen pääsääntöinen tavoite oli minulla ulkonäkö, se miltä peilikuva näytti. Halusin saada lisää lihasta luideni ympärille ja paljon painokiloja. Siihen aikaan tavoite oli oikeastaan henkilökohtaisesti enemmän kuin paikallaan ja todella terveellinen, koska aloittaessani kuntosalilla käymisen painoin matalimmillaan 59 kg. Pituutta minulta kuitenkin löytyy 193 cm, paino meni silloin vaikean alipainon puolelle, eikä edes ihan muutamalla kilolla vaan lähes 10 kg. Painoindeksi voidaan laittaa pituuskasvun piikkiin, ei esimerkiksi syömishäiriön syyksi, mutta joka tapauksessa painoa oli hyvä saada tuolloin lisää.
En edes itse tajunnut tilannetta, kuinka kapealta olen oikeasti voinut silloin näyttää? Rakastuin lajiin ja aloin opiskelemaan harjoittelun sekä ravitsemuksen saloista enemmän. Ensimmäinen liikuntamuoto josta olen koskaan pitänyt ja sen takia ylipäänsä olen nykyään tässä missä olen. Sitä on mielenkiintoista miettiä.
Treenaamisen filosofia kehittyy
Tiedostin heti ettei kehonrakennus tyylinen treenaaminen ollut välttämättä omille raameilleni se kaikista optimaalisin tapa harjoitella, mutta valitsin sen silti, koska nautin lihaksiin saadusta paineen tunteesta ja tuntumalla treenaamisesta. Tein sitä useiden vuosien ajan sekä vähitellen jopa kehityin tietotaidon kasvaessa. Ja, lähtötilannetta ajatellen olisi ollut varsinainen ihme, jos painoa ei olisi tullut, kun edes hieman kiinnitti enemmän huomiota ravitsemukseen.
Huhtikuussa 2016 saavutin tavoitepainon jota olin kauan yrittänyt saavuttaa – 100 kg haamuraja oli ylitetty! Nopean aineenvaihdunnan ja heikon ruokahalun omaavana, 100 kg oli vaikea tavoite. Ylläpidin painoa muutaman viikon ajan, mutta se ei kuitenkaan ollut sen arvoista, vaikka tulokset salin puolella olivatkin nousujohteisia. Ruokailuihin meni aivan liikaa aikaa, enkä nauttinut siitä enää yhtään. Syöminen oli lähestulkoon välttämätön paha, sillä pienellä opiskelijabudjetilla jauhelihamakaroonisetti tuli suhteellisen tutuksi. Silloin ensimmäisen kerran ajattelin: ”Onko tässä mitään järkeä?”
Tavoitteet muuttuvat
100 kg saavutettu, mutta tästä en todellakaan ole enää ylöspäin menossa, jos ruokailut vaativat näin paljon, ajattelin. Siinä hetkessä tavoitteet ruokailun suhteen muuttuivat ja halusin pitkästä aikaa nauttia siitä tärkeästä osa-alueesta, joka niin suuresti tämän lajin ympärille kuului. Tapojen muuttamiseen ja uusien ruoka-aineiden löytämiseen sekä kokeilemiseen on mennyt paljon aikaa, enkä usko, että uuden kokeileminen loppuu koskaan. Aikaisemmin söin 6-7 ateriaa päivässä, nykyään syön 2-4. Tavoite muuttui ruokailujen suhteen vähitellen ja tällä hetkellä nautin syömisestä huomattavasti enemmän!
Myös tavoitteet treenaamisen suhteen ovat muuttuneet huomattavasti. Aikaisemmin kehonrakennukseen pohjautuvat treenit ovat muotoutuneet toiminnallisiksi ja kokonaisvaltaisiksi. Kehonrakennus opeilla tehtävät treenit opettivat minulle paljon, muun muassa tekniikan tärkeyden ja sen, että tehdään työt oikeilla lihaksilla. En kuitenkaan ole tehnyt esimerkiksi pelkästään hauiskääntöä yli puoleen vuoteen. Treenimetodini ja ajatusmaailmani treenaamista kohtaan tulevat koulutustaustastani. Fysioterapeuttina haluan nähdä ihmisen toimivana kokonaisuutena, joten miksi itsekään keskittyisin omissa treeneissäni ainoastaan kolmipäisen olkalihaksen takomiseen tai istuen tehtävään reiden ojennukseen.
Harjoittelun pitää näyttää sinulta
Henkilökohtaiset harjoitusohjelmat olen jalostanut toiminnallisiksi ja monipuolisiksi. Aikaisemmin saatoin tehdä yhdellä harjoituskerralla hauikset sekä ojentajat ja siinä se. Siinäkään ei todellakaan ole mitään väärää, mutta sellainen treeni ei enää omiin tavoitteisiini sovi. Haluan haastaa itseäni kokonaisvaltaisesti, lähes kaikki liikkeet teen joko seisten tai polvillaan, jotta keskivartalo joutuu tekemään enemmän töitä, versus istuen tai selällään. Kuntosalille ei mennä istumaan, sitä tulee arjessa tehtyä muutenkin tarpeeksi. Valitsen liikkeitä, jotka haastavat suuria lihasryhmiä sekä laittavat samalla pienet tukilihakset töihin. Moninivelliikkeet kunniaan! Sykkeen tulee nousta ja sen pitää olla haastavaa monessa näkökulmassa, mutta joka tapauksessa treenaamisen tulee olla ennen kaikkea sellaista josta pystyy nauttimaan.
Treenini ovat moninkerroin haastavampia kuin aiemmin ja monipuolisemmin koottuja. Nautin siitä tunteesta, kun hiki valuu otsalla ja tippuu nenänvartta pitkin lattialle, sydän hakkaa melkein kurkussa asti, hengästyttää ja tuntuu oikeasti siltä, että jokaisessa erässä on pystynyt ylittämään itsensä. Tietenkin edelleen haluan myös lisää lihasmassaa, mutta se ei enää ole ainoa tavoitteeni.
Haasteet on tehty voitettaviksi ja virheitä tehdään oppiaksemme.
Ne yhdessä tekevät tästä matkasta niin mielenkiintoisen.
Hienoa työtä, oot huippu!!
Kiitos paljon! 🙂