Markus Pöyhönen | Suomen menestynein pikajuoksija – Supersuosio, harjoittelu ja urheilijan arki

”Tärkeintä on, että tekee parhaansa.”
– Markus Pöyhönen


Markus Pöyhönen (@MarkusPoyhonen), on tunnettu suomalainen entinen pikajuoksija – 100 metrin ennätyksensä hän teki vuonna 2002 Kalevan kisoissa. Samaisena vuonna hänen 4. sijansa arvokisojen sadalla metrillä on edelleen paras tulos, johon yksikään suomalaisjuoksija on pystynyt. Urheilu-ura päättyi vuonna 2008, mutta hän toimii edelleen yrittäjänä urheilun parissa fysiikkavalmentajana ja asiakkaita riittää aina yksilötasolta yritysmaailmaan asti. Markus on myös myöhemmin tullut tutuksi koko kansalle tv-kasvona, hän on ollut mukana useissa tv-ohjelmissa, muun muassa keväällä 2006 Tanssii tähtien kanssa ohjelmassa ja vuonna 2019 Selviytyjät Suomi tv-formaatissa.


Jakson sisältö

Kuuntele podcastia: Apple Podcasts | Google Podcasts | Spotify | Anchor | YouTube

Kysymykset

Kaikki alla olevat kysymykset eivät haastattelun aikana välttämättä esiinny kronologisessa järjestyksessä. Osa kysymysten vastauksista saattaa tulla esille hieman erilaisen kysymyksenasettelun takaa.

  • Urheiluhistoria, minkä ikäisenä aloitit urheilun ja minkälaisia lajeja olet harrastanut?
    • Pikaluistelusta pikajuoksuun?
    • Miten päädyit yleisurheilun pariin?
  • Elämä huippu-urheilijana?
    • Harjoitusmäärät?
    • Loukkaantumiset?
  • Parhaimmat tulokset eri lajien parista?
  • Urheilu-uran lopetus vuonna 2008 – oliko heti selvillä miten elämää jatkat siitä eteenpäin?
    • Urheilu-uran jälkeiset sponsorituloista johtuneet talousongelmat?
    • Työura yrittäjänä ja seurojen sekä yritysten fysiikkavalmentajan?
    • Miten oma työura on kehittynyt urheilu-uran jälkeen?
    • Minkälaisiin periaatteisiin omat valmennusfilosofiasi perustuu?
  • Miten reagoit nuorempana yhtäkkiä tulleeseen suosioon (Suomen supertähti) ja miten suhtaudut näkyvyyteen nykyään? (45:00)
    • Näkyvyys on muuttunut vuosien aikana kuitenkin täysin uudenlaisiin mittasuhteisiin?
  • Miltä arkesi tällä hetkellä näyttää?
    • Kuinka pidät huolta omasta jaksamisesta?
  • Mitä tulevaisuudessa voidaan odottaa sinulta ja mitä erityisesti haluaisit tehdä?

5 kehittävää kysymystä

48:00 eteenpäin. Markus ei vastaa kaikkiin kysymyksiin, koska hän ei saanut niitä etukäteen.

  1. Mikä on suosikkikirjasi ja miksi? (48:30)
  2. Lempi ”Lifehack”?
  3. Suurin virheesi elämässä?
  4. Minkä neuvon antaisit 18-vuotiaalle itsellesi?
  5. Minkä unelman aiot saavuttaa lähitulevaisuudessa?

Kirjasuositukset

Aki Hintsa – Voittamisen Anatomia

Jakson sponsorit

Puhdistamo | puhdistamo.fi
Koodi: AARO15 ⮕ 15 % alennus

Terveys on tärkein asia mikä jokaisen tulisi priorisoida. Henkilökohtaisesti haluan tarjota keholleni vain parhaita ravinteita ja tiedän, että Puhdistamon tuotteisiin voi aina luottaa. Jokaisella tuotteella on laatutakuu ja niissä käytetään vain parhaita raaka-aineita. Puhdistamo on Suomen ensimmäinen Superfood brändi jonka toiminta perustuu täysin huippulaatuun (perustettu 2010) – kun haluat pysyä terveenä.

Kaikki alennuskoodit | aarohuttunen.com/edut

Jaksossa mainittu

  • Urheilijan elämä 2000-luvun alussa. (5:15)
  • Miksi pikaluistelu ei ollutkaan Markuksen laji. (12:00)
  • Suomen ennätys 100 metrin ja 60 metrin pikajuoksussa, myötätuulessa 10:17. (17:15)
  • Urheiluvammat. (22:00)
  • Juoksutekniikka. (27:00)
  • Urheileminen työnä – tuen saaminen ja sponsorit. (30:15)
  • Miten pystyy korvaamaan fiiliksen urheilu-uran jälkeen, minkä lajista on saanut. (36:00)
  • Valmentamisessa vastuu on otettava ihmisistä. (44:10)
  1. Lotta Harala | Kun menestyminen vaatii 110% suorituksen – Loukkaantuminen, kuntoutus ja huippu-urheilu
  2. Mika Poutala | Mitä menestyminen vaatii? – Haasteet ja vastoinkäymiset
  3. Mika Salo | Formula 1 kuljettajan elämä, harjoittelu ja rutiinit | Mitä F1 kuljettajalta vaaditaan?

Markuksen tavoitat

Instagram | @markuspoyhonen

Markus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *