Kuka on Aaro Huttunen?

Viimeisten 10 vuoden aikana olen muuttanut yli 30 kertaa, asunut yli 10 eri kaupungissa ja kahdessa eri maassa. Minulta löytyy erilaisia titteleitä, ammattinimikkeitä ja koulutuksia varmasti enemmän, kuin kaupunkeja, joissa olen asunut. Olen kouluttautunut muun muassa fysioterapeutiksi, urheiluhierojaksi, personal traineriksi sekä lähtenyt opiskelemaan yliopistoon kauppatieteitä – vain muutamia koulutuksia mainitakseni. Olen myös toiminut vuosia yrittäjänä ja työskennellyt yli 20 erilaisessa työtehtävässä, usealla eri alalla.

Moni ei usko aiemman kappaleen pitävän paikkaansa, ja ne jotka tietävät sen olevan totta, eivät usko, että pystyn koskaan asettumaan paikoilleni tai löytävän mitään ”pysyvää” elämässäni…

Osittain ajatuksessa pysyvyydestä voi olla jonkinlainen perusta, jos tarkastelee menneisyyttäni (siitä alempana lisää). Mutta ennen kaikkea rakastan uuden oppimista, joka on johdattanut tarinani tämänhetkiseen pisteeseen, joka ei todellakaa ole pysyvä olinpaikka. Mikään elämässä ei ole pysyvää, ei edes elämä itsessään.

Koen, että sen lyhyen kokemuksen aikana mitä olemme täällä, on arvokasta tehdä merkityksellisiä asioita, joista itse nauttii ja jotka voivat samalla hyödyttää muita.

Henkilökohtaisesti nautin muun muassa tärkeisiin aiheisiin paneutumisesta, inspiroivista lajeista, kehittävistä keskusteluista ja elämän optimoinnista.

Aloin puolivahingossa kirjoittamaan päiväkirjamaista blogia vuonna 2014, koska minulla ei ollut siihen aikaan sellaisia ystäviä, joiden kanssa olisin voinut puhua kiinnostuksen kohteistani. Blogin kautta pystyin käsittelemään ajatuksiani ja täyttämään ne luovuuden tarpeet, joita ”oikeassa elämässä” en osannut ilmaista.

Vuosien aikana sisältö on tyylisuunnallisesti elänyt blogiteksteistä videoihin ja podcasteihin, mutta sisältö ja syy ”miksi” sitä teen, eivät ole muuttuneet. Kirjoitan ja puhun edelleen asioista, jotka tuntuvat merkityksellisiltä sekä arvokkailta.

Terveys, hyvinvointi ja itsensä kehittäminen (jatkuva uuden oppiminen) ovat aihealueita, jotka ovat lähellä sydäntäni ja toivottavasti ne eivät koskaan mene pois muodista.

Sisältöni onkin tavoittanut yhteensä yli 20 000 000 katselukertaa.

Anna kun kerron mistä kaikki alkoi…

Menneisyys: 10 vuotta sitten

Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta nimeltä Mäntyharju, jossa nykypäivänä asuu vain noin 5500 asukasta. Tarinan alkuun fun fact, vanhempani ovat kotoisin Rääkkylästä ja Juuasta, jotka olivat 2022 tilastojen mukaan Suomen 2. ja 4. köyhimmät kunnat. Taloustieteellisen luokkahierarkian mukaan siis asettuisin todennäköisesti alempaan keskiluokkaan tai jollain asteikolla, jopa sen alapuolelle, joten raha ei ole koskaan näytellyt merkittävää roolia elämässäni, enkä ole tottunut minkäänlaiseen luksukseen.

Kasvoin nuoruuteni Mäntyharjulla, kauniin luonnon ympäröimänä. Nautin aina seikkailuista metsissä, omissa ajatuksissa olemisesta ja sen hetkisiin kiinnostuksen kohteisiin syventymisestä. Minua ei varsinaisesti koskaan puskettu suuntaan tai toiseen. Enkä oikeastaan edes usko, että kukaan koko kylästä oletti minulta yhtään mitään.

Mielessäni kuitenkin aina uskalsin unelmoida jostain ”erilaisesta todellisuudesta”, enkä oikeasti tiedä miksi rohkenin niin tehdä. Nautin valtavasti mielikuvituksen tuotoksista, visualisoinnista ja luovuudesta. En tietenkään silloin tiennyt, että nämä taidot olisivat osa vahvuuksiani, jotka tulisivat vielä määrittelemään elämäni suuntaa valtavasti. Siihen aikaan seurasin ainoastaan vaistojani ja tein sitä, mikä tuntui oikealta.

En koskaan kokenut, että olisin ikinä halunnut elää kuten suurin osa pienessä kotikylässäni teki: Olla ja asettua. En todellakaan tarkoita sitä, että siinä olisi mitään väärää. Päinvastoin. Satunnaisesti huomaan ajattelevani ohi mennen, että kunpa olisin halunnut sitä: ”Helppoa”, turvallista ja rauhallista elämää, jonka ympärillä hyvä arkielämä pyörii.

Se ei vain ollut sitä, mitä halusin.

Halusin pois. Halusin jotain muuta. En kuitenkaan tiennyt mitä se oli. Menin lukioon ilman minkäänlaista tavoitetta, lähinnä mieleeni painautuneen lauseen takia: ”Et pärjää siellä.” – pärjäsin kuitenkin, yllättävän helposti. En siihen aikaan tajunnut opiskelun merkitystä, ikävä kyllä. Lukiotodistukseni on käytännössä hyödytön (keskiarvo noin 8 ja kirjoitustulokset B-C:n luokkaa), eikä auttanut tulevaisuudessa minua millään tavalla.

Olin lukioaikoina kaikkien kaveri. Pystyin olemaan urheilijoiden seurassa, poika- sekä tyttöporukoissa, puhumaan ratsastuksesta, vapaaottelusta ja tavoitteellisesta tietokonepelaamisesta, joka oli lähellä kostautua.

Uusi suunta elämään

Innostuin liikunnasta ensimmäisen kerran vasta 15-vuotiaana, joka lopulta koitui pelastuksekseni peliriippuvuudesta, kun rakas äitini hankki minulle pyynnöstä kuntosalikortin. Aloittaessani kuntosalilla käynnin, olin saman pituinen kuin nykyään, eli 194 cm ja painoin 59 kg – yli 30 kiloa vähemmän kuin tänä päivänä. 

Ennen kuntosaliharrastusta kokeilin useita lajeja, kuten pesäpalloa, jalkapalloa, lentopalloa ja salibandya, mutta joukkuelajit eivät koskaan tuntuneet omilta. Olin pitkä ja kömpelö. Kuntosali oli ensimmäinen liikuntaharrastus, joka tuntui sopivan minulle. Ei sen takia, että rumiinrakenteeni olisi ollut siihen sopiva tai, että olisin ollut erityisen vahva tai muutenkaan millään tavalla lahjakas, vaan sen takia, että ensimmäistä kertaa sain liikunnassa keskittyä rauhassa siihen mitä tein ja kehittyä omaan tahtiini.

Olen myös myöhemmin harrastanut useita kamppailulajeja, kuten vapaaottelua, potkunyrkkeilyä, Krav Magaa ja brasialaista jujutsua sekä viimeisimpänä Taekwondoa. Liikunnan ilon löytäminen on tuonut elämääni enemmän kuin olisin koskaan osannut toivoa: uuden suunnan, itsevarmuutta, terveyttä, hyvinvointia ja mahtavia ystäviä.

Kuntosali oli ensimmäinen kiinnostuksen kohde, josta ajattelin, että haluaisin siitä ammatin, mutta miten? Siihen aikaan ei ollut mahdollista elättää itseään E-sportilla tai Instagram videoilla. Aloin tekemään harjoitusohjelmia muille jo lukioaikoina ja hain lukion jälkeen opiskelemaan fysioterapiaa, koska ajattelin sen olevan lähimpänä ammattia, jossa pääsen työskentelemään ihmiskehon lihaksiston kanssa.

Tie fysioterapian opintoihin ei ollut yksinkertainen. On muistettava, että en panostanut lukioon käytännössä yhtään, enkä ollut lahjakas missään liikuntalajissa, että olisin voinut jollain tavalla erottua edukseni valintakokeissa. Olin kuitenkin päättänyt päästä opiskelemaan ja lopulta hain fysioterapian koulutusohjelmiin ympäri Suomen, yhteensä kolme vuotta ja kuusi hakukertaa, ennen kuin pääsin opiskelemaan.

Näihin kolmeen vuoteen mahtui valtavasti ylä- ja alamäkiä sekä useampia muuttoja ja asuttuja kaupunkeja. Opiskelin muun muassa urheiluhierojaksi, kävin liikunnanohjauksen peruskurssin ja hajotin jalkani palveluksessa, kun tulin valituksi Erikoisrajajääkäreihin 19-vuotiaana.

Disclaimer | Tarina sisältää vain yksittäisiä muistoja, kokemuksia, tuntemuksia ja tilanteita sieltä täältä. Mikään yksittäinen lause tai tarinan osa ei kerro koko totuutta. Kerron mielelläni lisää, kun tavataa.

Jokaisen tarina on erilainen

Me hyväosaiset länsimaalaiset emme tiedä oikeista koettelemuksista varsinaisesti mitään, mutta sen tiedämme, että elämä koettelee meitä jokaista omalla tavallaan. Elämän ei kuulu olla helppoa. Henkilökohtaisesti nautin elämän tuomista ”haasteista”, koska ne ovat aina mahdollisuus oppia uutta ja kehittyä ihmisenä. Haasteita kohdatessamme saamme myös aina uuden mahdollisuuden arvostaa hieman enemmän sitä, mitä meillä jo on.

Muistan hyvin mistä olen kotoisin. Erityisen hyvin muistan yhden kysymyksen: ”Miten olet päässyt Mäntyharjulta pisteeseen missä olet?!” (blogistani tehtiin paikalliseen lehteen artikkeli). Vastaus kysymykseen on: Sinun on vain yksinkertaisesti uskallettava tehdä sitä mikä tuntuu oikealta, lähteä pois ja olla välittämättä muiden mielipiteistä sen enempää. Huomionarvoista on se, että en koe, että olisin tehnyt mitään erikoista. Monessa paikassa vain ikävä kyllä on yllä mentaliteetti, joka välittyy kyseisestä kysymyksestä.

Sitä paitsi, Mäntyharju on aivan mahtava paikka, yksi parhaista ja suurimmista mökkikunnista koko Suomessa.

Tapauksessani kysymys on ainoastaan puhtaasta halusta olla tänään hieman parempi ihminen kuin olin eilen.

Olen yksilö joka taistelee säännöllisesti omien pään sisäisten demoniensa kanssa, kuten kuka tahansa muukin. Tietoisesti kuitenkin haluan yrittää ymmärtää mitä ne yrittävät sanoa ja sitä kautta onnistua pystymään käsittelemään niitä parhaalla mahdollisella tavalla.

Joka tapauksessa, jos pääsit näin pitkälle, kiitos ajasta ja kiinnostuksesta. Toivottavasti näemme joskus. Olisi mahtava tavata sinut! Ja, vaikka tiemme eivät koskaan kohtaisi, toivottavasti lähestyt minua jotain muuta kautta. Pyrin vastaamaan jokaiseen yhteydenottoon. Kiitos vielä.

Muista ennen kaikkea: Valitse itse tarinasi suunta. Onnea seikkailuihisi!

Kaikkea hyvää toivottaen,
Aaro Huttunen