Referenssit

REFERENSSIT

Asiakkaat ovat muun muassa löytäneet liikunnan ilon uudestaan, saavuttaneet itse asettamiaan pitkäaikaisia tavoitteita terveyden sekä fyysisen toiminta- sekä suorituskyvyn ja kehonkoostumuksen suhteen. Asiakkaat ovat onnistuneesti pystyneet muuttamaan vanhoja ruokailutottumuksia, terveellisemmän ja energisemmän elämän puolesta. Asiakkaat ovat myös löytäneet avaimet kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ylläpitoon.

Ota ensimmäinen askel, etkä varmasti tule katumaan! Pidän siitä henkilökohtaisesti huolen. Asiakaspalaute on minulle valmentajana kaikki kaikessa – en pystyisi tarjoamaan palvelua, josta en itse olisi valmis maksamaan. Ylpeänä voin kertoa saaneeni ainoastaan positiivista palautetta kaikista suunnittelemistani valmennuskokonaisuuksista.

”TERVEYS EDELLÄ KOHTI TULEVAISUUTTA.”

Olet hyvässä seurassa.

Täytyy kyllä sanoa, että nyt on aivan mahtava olo. Paino on tippunut neljässä viikossa jo 8 kg ja olen noudattanut lähes grammalleen ohjelmaa. Painon putoaminen jatkuu edelleen ja muutoskuvani ovat kyllä lähes uskomattomia (itseni mielestä). 💪 Onneksi tuli otettua ne valokuvat silloin ennenkuin aloitin uuden ruokavalion. Tein totaalisen muutoksen elämässäni ja aloitan kokonaan työkuviot, sekä opiskelut tyhjältä pöydältä. Nyt jää enemmän aikaa itselle ja hyvinvoinnille. Kiitos oikeasti todella paljon, että annoit uuden suunnan elämälleni. Nyt menee taas vanhat kauluspaidatkin päälle. 😁

Minun mielestäni tämä on ollut ehdottamasti paras ja silmiä avaavin kokemus itselläni ruokailun suhteen. Helppoja ja yksinkertaisia asioita, jotka on puettu hienosti ohjelman muotoon. Ohjelmaa on ollut helppo noudattaa, kun vaihtoehtoja on ollut niin paljon listoilla. Ja todellakin sain paljon enemmän kuin kuvittelin jo tässä vaiheessa. Minulla on vielä pitkä matka tavoitteeseeni ja lopullinen tavoitteeni on kuitenkin terveellinen elämä, sekä hyvä fyysinen kunto. Tästä ohjelmasta sain hyvän alun. Kyllä koko ruokailutottumukseni muuttui tämän myötä ja ruokailukerrat. Aivan mahtava homma.

Olen hyvin tyytyväinen kokonaisuuteen ja kuluneisiin viikkoihin. Ravinto-ohjelmalla on ollut todella suuri vaikutus ja se todennäköisesti tulee edesauttamaan vielä suurempia muutoksia. Toivoin opastusta terveellisempään ja tarpeeksi ravinteikkaaseen syömiseen, ja sitä totisesti sain. Loppu on itsestä kiinni. Jatkuva mahdollisuus viestintään on ehdottomasti positiivinen seikka sekä kannustava asenne! Kokonaisuuden avulla pääsimme lähemmäksi tavoitteitani. Lopulliset tavoitteet ovat vielä pitkän matkan päässä, mutta niitä kohti ollaan kulkemassa. Ja nyt tiedän ruokavalion olevan kunnossa, joten tien kulkeminen on tietyllä tavalla huolettomampaa!
 
Onnistuimme mielestäni hyvin. Ensimmäisenä mieleeni tulee smoothiet sekä itselle uusien ruoka-aineksien lisääminen ruokavalioon. Tällaisia ovat esimerkiksi marjat, parsa- ja lehtikaalit ym. Kokonaisvaltaisesti tulee syötyä paljon enemmän kasviksia sekä itse-tehty ruoka on entistä puhtaampaa.
 
Kiitos oikein paljon!
Sain sen mitä itse lähdin avullasi tavoittelemaan. Selkeästi keveämpi olo on tällä hetkellä. Painoa on pudonnut mukavasti ja ennen kaikkea sain rakennettua ohjeillasi hyvän pohjan, sille, että terveellisesti syömisestä tulisi minulle rutiinia. 
Matkaa vielä on, mutta olen huomannut, että ”pienin askelin” on kohdallani toimivampi pysyvyyden kannalta kuin ”suurin harppauksin”. 
 
Tämä kuuden viikon jakso on tosiaankin ollut ennen kaikkea ajatusten herättäjä. Se, mikä aikaisemmin on oikein syömisen kohdalla tuntunut suunnattoman vaikealta ja aikaa vievältä on muuttunut kokonaisuudessaan paljon helpommaksi. Ymmärsin, ettei syömiseen tarvita ihmeellisiä kommarvenkkejä vaan puhdas ruoka ja oikeat määrät ovat se jutun juju. Ja vaikka sen on tiennyt jo aikaisemmin niin ehkä nyt vasta sen tosiaan ymmärsin. Olen erittäin kiitollinen, että ohjelmasi oli selkeä ja sitä kautta minun oli todella helppo aloittaa syömään sen mukaan
 
Haluan kiittää sinua räätälöimästäsi ohjelmasta ja tuesta! Selkeästi se tuki mitä annoit, auttoi minua suuntaamaan katseeni oikeisiin asioihin. Ja vaikka, et ollut fyysisesti läsnä niin koin viikottaiset yhteydenotot ja tietouden siitä, että olet saavutettavissa, erittäin tärkeänä kokonaisuuden kannalta. Aikaisemmin minulta on ehkä puuttunut sellainen tietynlainen horjumaton tuki mitä koin sen kuusiviikkoisen aikana kun sain tehdä yhteistyötä kanssasi. Suuri kiitos!
Olin suoraan sanottuna yllättynyt siitä, miten hyvin verkkovalmennus toimi. Koin saavani kaiken tarvitsemani avun ja tuen, vaikka en tavannut valmentajaa kasvokkain kertaakaan! Ohjeet ovat olleet selkeitä ja kaikista liikkeistä ollut hyvät kuvat tai videot, joten olen uskonut saaneeni niihin alusta asti melko oikean tekniikankin. 😊 Suurin juttu minulle on ollut se, että olen todella innoissani salitreenistä, vapaista painoista ja siitä, että minusta tulee voimakkaampi ja jäntevämpi. En olisi uskonut tekeväni mavea tai vaikka Smith-kyykkyjä, mutta ne ovat nyt lemppareitani.
 
Heikkoja hetkiä on ollut yllättävän vähän – ei ole oikeastaan tehnyt edes mieli skipata treenejä. Jätin juuri lisätyt sokerit pois ruokavaliosta, ja viime viikko oli erityisen hankala… Pariin otteeseen mietin, että oikeasti NYT EN MENE. Mutta niin vain menin, ja oli kyllä hyvä olo sen jälkeen. Lisäksi olen jo monta kuukautta käynyt joka maanantaiaamu salilla. Herään sinne vapaaehtoisesti klo 6.30! 😄
 
Kiitos Aaro, olet ihan huipputraineri!
Tulet pääsemään myös pitkälle ja suosittelisin sinua kelle vaan! ❤️

Oon kyllä ollut todella tyytyväinen viimeiseen kuuteen viikkoon, vaikkei vaa’alla (en ole tosin käynyt puntarilla pariin viikkoon) tai ulkonäöllisesti nyt mitään merkittävää muutosta ole tapahtunutkaan. Päätavoite oli kuitenkin löytää hyvä rytmi treenaamiselle ja levolle, jota monipuolinen ruokavalio tukisi, ja nämä edellä mainitut kyllä täyttyivät hyvin. Erittäin positiivista on ollut se, että salilla painot lisääntyneet noususuhdanteisesti, en ole ollut kertaakaan kipeä (aikaisemmin ollut todella herkkä flunssille) ja se, että syön herkkuja vain kerta viikkoon kohtuudella, enkä ripotellen pitkin viikkoa. Kiteytettynä päätavoite oli siis saada jo melko hyvästä arjesta vielä entistäkin toimivampi ruokailujen sekä treenin suhteen, ja sen sain! 😊 Ruokavaliota on myös helppo jatkossa soveltaa, jos joskus vielä haluaa enemmän kiinteytystä.

Olen erittäin tyytyväinen kokonaisuuteen. Ohjelmat olivat selkeitä ja toimivia. Olen päässyt asettamiini tavoitteisiin ja enemmänkin (vaikka olen vasta ohjelman puolessa välissä). Ohjelman myötä olen innostunut liikkumaan entistä enemmän ja syömään terveellisemmin ja tarpeeksi paljon. Olen tosi yllättynyt miten paljon tämä on vaikuttanut kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, joka on tietenkin positiivinen yllätys. Suurin vaikutus on ollut väsymyksen väheneminen ja mielialan kohentuminen.
 
Kropassakin on tapahtunut kiinteytymistä, ryhti on parantunut ja jenkkakahvat pienentyneet. Kaiken kaikkiaan olen tosi tyytyväinen ja onnellinen päätöksestä aloittaa koska sillä on ollut niin suuri vaikutus. Sinun positiivisella  ja kannustavalla asenteella on ollut suuri merkitys, sillä aluksi olisin varmasti luovuttanut koska silloin oli todella vaikeaa, mutta tsemppauksen ansiosta sain lisää innostusta jatkaa.