Unelma elämä on omista valinnoista kiinni | Laura Rosilla

”Teen kaikkeni sen eteen, että saan elää sellaista elämää, josta todella nautin.”
– Laura Rosilla

Laura Rosilla on hyvinvointialan yrittäjä. Yrittäjyyden suhteen Lauran elämään kuuluu muun muassa sisällöntuottamista sosiaaliseen mediaan sekä tekstien, kuvien että videoiden muodossa. Hän on personal trainer, hyvinvointivalmentaja ja tradenomi. Täyden arjen ympärillä Laura panostaa elämässään myös Crossfittiin, musiikkiin ja ruoanlaittoon – unohtamatta rakasta adoptiokoiraa.


Jakson sisältö

1. JAKSO

Kuuntele podcastia: Spotify | YouTube

Kysymykset

Kaikki alla olevat kysymykset eivät haastattelun aikana välttämättä esiinny kronologisessa järjestyksessä. Osa kysymysten vastauksista saattaa tulla esille hieman erilaisen kysymyksenasettelun takaa.

  1. Vaikutat siltä, että annat ihmisille ympärilläsi todella paljon ja elät hetkessä – luonnehtisin sinua “välittömäksi heittäytyjäksi”, oletko aina ollut energinen vai onko se kehitetty ominaisuus esimerkiksi koulutuksien puolesta? (2:04)
  2. Minkälaista liikuntataustaa sinulle on? (3:45)
  3. Voisitko itse kertoa mitä kaikkea tällä hetkellä työn puolesta teet, koska sinulla on elämässäsi kirjaimellisesti paljon sisältöä (kerro kuten isovanhemmille sen selittäisit)? (6:00)
  4. Irtisanouduit päivätöistä noin vuosi takaperin, miten lähestyit asiaa? Kokeilitko omien siipien kantavuutta jo päivätöiden ohessa vai otitko suuremman askeleen kerralla ja päätit vain kokeilla? (8:15)
  5. 10 vuotta blogitaustaa, mistä se alkoi? (17:00)
  6. Olet paljon esillä sosiaalisessa mediassa, käytännössä kaikkialla – mitä sosiaalinen media sinulle merkitsee ja miten itse hyödynnät sitä (inspiraatio ja paineet)? (18:30)
  7. Youtube -kanavan hakkerointi, ensimmäiset ajatukset? Kuinka loppujen lopuksi tilanne ratkesi? (22:00)
  8. Ongelmallinen lähestyminen ruokaan – syömishäiriö? (32:15)
  9. Miten pidät huolen siitä että jaksat? Musiikki? Liikunta? Lemmikki? (41:45)

5 Kysymystä kohti parempaan elämää

  1. Mikä on suosikkikirjasi ja miksi?
  2. Lempi ”Lifehack”?
  3. Suurin virheesi elämässä? (2019) / Suurin oppimiskokemus elämässä? (2020)
    Jälkimmäisen kysymyksen vastaus tulee Lauran toisen haastattelun alussa.
  4. Minkä neuvon antaisit 18-vuotiaalle itsellesi?
  5. Minkä unelman aiot saavuttaa lähitulevaisuudessa?

Kirjasuositukset

Voittamisen Anatomia – Aki Hintsa

Jaksossa mainittu

  • Elämäntilanne jossa on pakko panostaa omiin unelmiin ja tehdä suuria ratkaisuja. (11:30)
  • Kuuntele itseäsi. (14:15)
  • Sosiaalisen median ja sisällöntuoton voimaannuttava vaikutus seuraajille. (31:30)
  • Päätös syödä, vaikka ei tekisi mieli. (37:00)
  1. Laurrenna | Oman tien löytäminen: Suorituskeskeisyys, näyttämisen halu ja kiitollisuus

2. JAKSO

Jaksossa mainittu


3. JAKSO

Jakson sponsorit

Puhdistamo | puhdistamo.fi
Koodi: AARO15 ⮕ 15 % alennus

Terveys on tärkein asia mikä jokaisen tulisi priorisoida. Henkilökohtaisesti haluan tarjota keholleni vain parhaita ravinteita ja tiedän, että Puhdistamon tuotteisiin voi aina luottaa. Jokaisella tuotteella on laatutakuu ja niissä käytetään vain parhaita raaka-aineita. Puhdistamo on Suomen ensimmäinen Superfood brändi jonka toiminta perustuu täysin huippulaatuun (perustettu 2010) – kun haluat pysyä terveenä.

Kaikki alennuskoodit | aarohuttunen.com/edut

Lauran tavoitat

Sivusto | www.laurarosilla.fi
Instagram | @laurarosilla
Youtube | @LauraRosilla

Laura Rosilla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *