Yksin ulkomaille ensimmäistä kertaa

Kävin pyörähtämässä viikon reissulla Kreikan saaristossa, Kosilla. Matka oli minulle ensimmäinen ulkomaanmatka jonka teen yksin. Samalla se oli myös ensimmäinen kerta, kun nousen matkustajalentokoneen kyytiin. Uskokaa tai älkää. Vain kerran aiemmin olen ollut yläilmoissa sukulaisen pienlentokoneen kyydissä, mutta siinä kokemukseni lentämisestä. Sekin tapahtui ollessani noin 10-vuotias, enkä muista siitä kovin paljoa.

Aina en onneksi kuitenkaan ole ollut vain Suomen rajojen sisäpuolella. Olen käynyt 12 eri maassa (Itämeri kierretty autolla). En siis ehkä tavallaan ole osannut kaivata ulkomaille lähtöä, varsinkaan lentokoneella, koska en ole sitä aiemmin kokenut. Lentäminen on silti aina ollut minulle houkuttava ajatus, jossain tuolla pääkallon perukoilla. Se on kuulunut aina Must To Do -listalleni. Nyt tuli aika toteuttaa, eikä ainoastaan haaveilla.  

Päätin keväällä lähteä matkalle, vaikka sitten yksin, jos ketään en saisi mukaan. Niin siinä sitten kävi. Varasin äkkilähdön Kreikkaan. Maksoin matkan. Paluuta ei enää ollut. Oikeastaan ainoa kriteeri matkaa varten minulla oli se, että siinä maassa johon lähden on oltava lämmin. Vaihtoehtoja siis oli paljon, mutta Kreikka valikoitui loppujen lopuksi hintansa puolesta. Itselläni ei ole mielessä mitään tiettyjä maita, joita ihannoisin ylitse muiden tai joissa ehdottomasti haluaisin käydä. Haluaisin tietysti nähdä ja kokea niistä jokaisen! Se jää sitten nähtäväksi minkälaiset kortit tulevaisuudessa kohdalleni valikoituu.

Yksin ulkomaille lähtemisen kynnys

Kynnys matkan varaamiselle oli korkea. Nyt oltiin aivan tuntemattomalla elämän osa-alueella. Pääasiassa pyörittelin mielessäni ajatuksia siitä, että: Miten lentokentällä toimitaan? Löydänkö matkatavaroitani? Pärjäänkö englannin kielen taidoillani? Suurin pelkoni oli lentokentällä toimiminen. Osaanko? Missään vaiheessa en jännittänyt itse lentämistä, vaikka senhän pitäisi todennäköisesti olla se suurin askel. En myöskään missään vaiheessa jännittänyt uuden maan näkemistä tai ihmisten kohtaamista.

Lopulta, turhia pelkoja kaikki – niin kuin pelot yleensäkin ovat. Pelothan ovat usein vain oman mielikuvituksen tuotetta. Jotain asiaa tai tapahtumaa pyöritellään omassa pienessä mielessä ympäri ja ympäri — lopulta tästä yhdestä ”mitättömästä” asiasta voi tulla ylitsepääsemättömän vaikea tai pelottava. Pelko on kuitenkin inhimillinen tunne, jota jokainen tuntee jossain elämänsä vaiheessa. Se on sitten erilainen tarina, miten jokainen pelkoihinsa suhtautuu. Joku kiertää pelkonsa kaukaa ja toinen menee suoraan niitä kohti. 

Valitsin tien jossa pääsen kohtaamaan ja voittamaan itse kasvattamani turhat pelon tuntemukset (huom. pääsen kohtaamaan, en joudu, koska kaikille ei sitäkään mahdollisuutta ole suotu). Hetkeäkään en ole katunut. Pelkojen luota itsestään pystyy löytämään kaikkein eniten uusia puolia. Matkan perimmäinen tarkoitus ei ollut ainoastaan päästä jonnekin lämpimään näkemään merta. Matkan syvempi ja huomattavasti merkittävämpi tarkoitus voidaan löytää omia ajatuksiaan sekä tunteitaan lukien, tulkiten ja tutkien. Siitä todellinen matka ja persoonan kehittäminen alkaa.

Ensimmäinen suuri askel kohti etelän lämpöä ja uusia kokemuksia otettu.

Lähtö

Nousin lentokoneeseen. Menin istumaan Boarding Passiin merkitylle paikalle. Paikka oli koneen keskiosassa koneen siiven vieressä, ikkunapaikka. Paras paikka! (Paluumatkalla tajusin istuneeni väärälle paikalle, mutta vieressäni istuva mukava vanha pariskunta ei minua onneksi siitä häätänyt). Odotin malttamattomana koneen lähtöä. Lopulta turbiinit käynnistyivät ja kiihdytys alkoi. 

Halusin vain ilmaan, lentäminen ei jännittänyt yhtään. Moni varoitteli ennen matkaa, että nousun aikana kannattaa syödä purukumia, koska korvat voivat mennä lukkoon ja purkan pureskelu kuulemma auttaa siihen. Tapani mukaan tein päinvastoin ja tietysti kokeilin menevätkö korvat lukkoon, kun ei syö mitään. Varmasti sekin asia on yksilöllistä, mutta minulla se oli todella lievää ja kevyesti nielaistessa kaikki tuntui taas normaalilta. Aina siis kannattaa kokeilla ennen kuin sokeasti luottaa puheisiin.

Lentäminen oli hienoa, kuin jossain loivassa vuoristoradassa olisi — matkustamon kääntyessä ja kallistuessa. Mutta ne maisemat! Menin aivan sanattomaksi. Jo nousun aikana tuijotin vain alla pieneneviä rakennuksia ja kaikkoavia maamerkkejä. Noustessa turbulenssia oli jonkin verran (kone heilahteli). Se kuitenkin sai seikkailuhengen vieläkin astetta suuremmalle levelille.

Katoavan pienet rakennukset eivät kuitenkaan olleet mitään verrattuna siihen tunteeseen mikä minut vallitsi pilvien yläpuolella. Se näkymä oli us-ko-ma-ton, en edes osannut kuvitella miltä siellä näyttää. En oikeastaan edes ollut käsittänyt miten korkealle lentokone ylipäänsä nousee. Olimme yhdessätoista kilometrissä, alla pilviverho ja maahan suhteellisen pitkä matka. 

Taivas piti otteessaan

Minulla oli mukanani kuulokkeet, kannettava tietokone ja kirja, joilla ajan olisi saanut mukavasti kulumaan. Niille ei vain ollut minkäänlaista tarvetta. En saanut taivaasta silmiäni irti. Hienoin näköala jonka olen koskaan nähnyt. Lentäjä kuvaili taivasta sanoilla: ”Maailman paras toimisto.” Enkä voi lähteä väittämään vastaan. Valitsisin sen toimiston koska vain. Siellä lepäsi silmät sekä sielu kirjaimellisesti.

Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, alla pilvimeri ja yläpuolella avaruus. Siinä kombinaatio joka on pakko ikuistaa verkkokalvoille ja muutamalle valokuvalle. Monelle näky oli varmasti hyvinkin tuttu ja joillekin jopa joka päiväinen. Minulle se oli ensimmäinen kerta, kunnolla yläilmoissa ja siitä muodostuva tunne oli täyttä euforiaa. Sellaista tunnetta koen hyvin hyvin harvoin. Pilvet ja sininen taivas toivat mieleen lukemattomia motivaatiolauseita, joilla mieltäni ravitsen monta kertaa vuorokaudessa.

Välillä alapuolella olevat pilvet taistelivat keskenään, kun tummat ja vaaleat pilvet yrittivät syrjäytttää toisensa vallasta. Enpä ollut tätäkään tullut aikaisemmin ajatelleeksi. Eihän sadepilvien yläpuolella sada. Korkeintaan meteoriitteja avaruudesta, mutta niitä ei sattunut tällä kertaa näkymään. Taivas alkoi pimenemään, aurinko laski ja pilvet hävisivät näkyvistä. Auringon tilalle nousi täysikuu ja tähdet täyttivät yläpuolella olevan tilan — ei tämä näköala ainakaan edellistä huonommaksi jäänyt…

En usko, että tuohon maisemaan voi koskaan kyllästyä.

Ensimmäistä kertaa yksin ulkomaille: Aktiviteetit

Lento saapui Kreikkaan illalla 22:00 aikoihin ja silloin oli jo pimeää. Maisemia ei siis pystynyt linja-autokuljetuksen aikana katselemaan. Vain täysikuu valaisi aaltoilevan meren. Varasin hotellihuoneen joka oli hyvin vaatimaton, ei mitään hienouksia, ei edes ilmastointia. Kunhan suihkuun pääsee ja nukkumaan pystyy niin kaikki on hyvin, en ole niin mukavuudenhaluinen, että hotellihuoneen ulkonäöllä olisi mitään merkitystä. Sain hyvin nukuttua, vaikka huoneessa oli noin 30 astetta lämmintä päivin ja öin. 

Ensimmäisenä aamuna herätessä alkoi suunnitelmien teko ja kaupunkiin tutustuminen. Kävelin vailla päämäärää kaduilla ja rannoilla fiilistellen kreikkalaista kulttuuria sekä ilmastoa. Hikihän valui aivan koko ajan, vaikka en mitään edes käytännössä tehnyt. Yhtenä päivänä join esimerkiksi noin seitsemän (7) litraa vettä, enkä käynyt kertaakaan vessassa. Siitä ehkä saa vähän perspektiiviä, minkälainen aineenvaihdunnallinen shokkihoito se ilmasto oli. Satama ja niin sanottu keskusta oli äkkiä kävellen koluttu ja päätin vuokrata ensimmäisenä iltana pyörän lähimmästä liikkeestä (10 metriä hotellista).

Mahtavat pyöräilymahdollisuudet

Keskusta ei houkutellut yksinäistä matkaajaa, en viihdy kahviloissa tai terasseilla. Halusin jonnekin kauas kerrostalojen luota — tutkimusmatkalle. Pyörä tarjosi siihen mahtavat edellytykset, koska  kaupungissa oli erikseen rakennetut pyörätiet, jotka oikeasti olivat hyvät. Pyörävuokra oli 20€ viikolta, eikä siellä muuta kyselty kuin hotellin huoneen numeroa saadaksesi pyörän. 

Pyöräilin viikossa yhteensä noin 70 – 100 kilometriä, vaikka Kosin saari itsessään on vain 40 kilometriä pitkä. Joka päivälle valitsin kartasta uuden kohteen, minne halusin pyöräillä. Yleensä menin hetkeksi ottamaan aurinkoa jollekin rannalle ja sen jälkeen suuntasin kohti jotakin nähtävyyttä.

Ensimmäisenä päivänä lähdin vain polkemaan rantaa pitkin ja löysin rannan, jossa oli hienon näköisiä aurinkotuoleja, joten päätin jäädä sinne. Missään ei ollut kylttiä, että olisi pitänyt maksaa jotain tai edes työntekijöitä. Tosin kello oli vasta 9:30 aamulla, heräsinhän lomallakin jo seitsemältä aamulla, ettei päivä mene ohi. Toisaalta pimeäkin tuli aikaisin (pilkkopimeä), noin kahdeksan aikaan illalla.

Kerkesin makailla rannalla noin tunnin verran, kunnes joku lierihattu tuli kyselemään, että missä on rannekkeeni. Eihän minulla sellaista ollut, kävi ilmi, että tuolit oli tarkoitettu läheisen hienon hotellin asiakkaille, mutta koska olin jo siinä niin sain 5 €:lla tuolin itselleni koko päiväksi. Maksoin käteisellä ja kaveri lähti pois… Puolen tunnin päästä paikalle tulee toinen lierihattu tuomaan kuittia maksusta: ”Jos joku kyselee, niin näytä vain tämä.” — loistavaa palvelua. Hinta saattaa kuulostaa pelkästään auringonottoa varten kalliilta, mutta paikka oli äärimmäisen hieno. Vähän väliä tultiin tuomaan vesimelonia ja kyselemään tarvitsenko jotain juotavaa. Kannatti siis ehdottomasti mennä vähän paremmille apajille ottamaan aurinkoa!

Oma aikataulu ja oma suunta.

Ensimmäistä kertaa yksin ulkomaille: Nähtävyydet

Ensimmäisin kohteeni johon suuntasin oli Therman kuumalähde. Sinne ei mennyt pyöräteitä, oli poljettava autoteitä pitkin. Liikenne antoi hyvin tilaa pyöräilijälle, paitsi linja-autot. Ne valehtelematta hieman pelottivat. Ajoivat nimittäin todella kovaa ja menivät aina alle metrin päästä ohi. Välillä sitä mietti, että tulikohan valittua kovin järkevä reitti, mutta oli sinne muutama muukin pyöräilijä uskaltanut. 

Matkaa Thermaan Kosilta oli noin 10 kilometriä. Suurimman osan matkasta tie oli tasaista, mutta lopussa alkoi vuoristo-osuus, joka vei melko korkealle merenpinnan yläpuolelle. Maisemat pitivät minut kuitenkin niin hyvin otteessaan, etten edes fyysisesti tajunnut kilometrien kulkua tai korkeuseroja. Kasvillisuus oli karua, mutta merinäköala ja vuorenrinteet olivat upeita. Saavutettuaan tietyn pisteen vuoristossa pystyit laskettelemaan pyörällä vapaasti kilometrinkin verran. 

Kuumassa lähteessä en käynyt, se oli aivan täynnä lapsia. Jätin suosiolla välistä. Paikkana Therma oli näkemisen arvoinen, merenrannalla, korkean ja jyrkän vuorenseinämän alapuolella. Mutta mielestäni matka sinne oli kuitenkin hienompi kuin itse kohde, varsinkin kun näin sen vaivan ja pyöräilin — ei määränpää vaan se matka.

En ole koskaan ollut mikään historian suurkuluttuja ja yleistietoni on tasoa surkea. Mutta jostain syystä vanhat linnoitukset sekä rauniot ovat kiinnostaneet minua aina. Kreikassa erityisesti raunioita oli paljon ja kiersin niitä mielelläni, en ehkä niinkään oppiakseni historiaa, mutta nähdäkseni ja kokeakseni ne.

Oli mahtavaa kiipeillä noin 600 vuotiaan Neratzian linnan muureilla ja miettiä ihmisten joskus asuneen siellä. Nyt siellä asui enää kulkukissoja, jotka vahtivat linnaa. On äärimmäisen vaikeaa kuvitella kuinka siihen aikaan on eletty — heidän saappaisiinsa en osaa kunnolla astua. Hiljaiseksi vetää. 

Tutkimusmatkailua

Kävin myös tunnetuimmalla nähtävyydellä Asklepionissa, jossa on harjoitettu lääketiedettä kuuleman mukaan jo noin 350 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Kerrotaan Hippokrateksen kouluttautuneen ja hoitaneen potilaitaan siellä. Siinä on hieman perspektiiviä, kuinka merkittävästä maamerkistä on kyse. Asklepionin sisäänkäynnille kuljettiin matalien puiden varjostamaa laatoitettua kujaa pitkin. Alue oli aidoitettu. Aitojen sisäpuolella oli talojen raunioita, hienoja puita, puoliksi pystyssä olevia pylväitä ja jopa muutama kokonaan säilynyt. Asklepionin portaiden yläpäästä avartui näkymä koko Kosin kaupungin ylle. Sanoin on vaikea kuvailla tunnelmaa mikä siellä oli, se täytyy itse kokea… Asklepion  oli todella näkemisen arvoinen. 

Kiipesin siellä yhden muurin päälle ottamaan videota. Mutta ilmeisesti sen päälle ei olisi saanut mennä, koska alle 30 sekunnin sisällä alkoi joku nainen puhaltamaan pilliin ja viittomaan minua alas sieltä — näytin vain peukkua ja tulin alas. Ei siinä kieltoa kuitenkaan ollut ja selvästi oli reitti sinne muurin harjalle joka houkutteli tarttumaan tilaisuuteen. Kerkesin silti ikuistamaan muistoja!

 Ikuistettuja muistoja ja kokemuksia.

Ensimmäistä kertaa yksin ulkomaille: Matkakooste

Matka oli kaikin puolin mahtava kokemus, vaikka yksin olinkin ensimmäistä kertaa ulkomailla. Näin, koin ja opin äärimmäisen paljon. Lämpö, meri ja vuoristo tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Maan kulttuuri oli todella mielenkiintoista ja Kreikan saaristoon tutustuminen avasi silmiäni monilla eri tavoilla. Ihmiset olivat mukavia, ystävällisiä ja helposti lähestyttäviä. 

Päällimmäisenä mieleeni matkalta jäivät pyöräretket vuorilla, suolainen merivesi ja päivän kestävä veneretki Kosia ympäröiville saarille. Matka oli täydellinen irtiotto arjen rutiineista, kavereista ja Suomesta. Matkan aikana en käynyt kertaakaan kuntosalilla, söin epäsäännöllisesti ja aivan miten sattui sekä käytin todella vähän elektroniikkaa. Viikko käytännössä ilman rutiineja. 

Matkan kohokohta

Veneretki oli ehdottomasti yksi matkan kohokohdista. Lähtö tapahtui kello 8.00 aamulla. Kiersimme veneellä kolme Kosin lähistöllä olevaa saarta, joista kaksi olivat asuttuja ja yksi asumaton. Koko päivä vesillä, muutamaa lyhytkestoista rantautumista lukuun ottamatta. Oli mahtavaa vain maata laivan kannella, ottaa aurinkoa ja kuunnella laivan kaiuttimista soivia biisejä. Itse ei tarvinnut suunnitella mitään, sait vain olla virran vietävänä. Välillä sekin tuntuu hyvältä.

Retkellä pysähdyimme tutustumaan asuttuihin saariin ja siellä sai muun muassa syödä sekä ostaa matkamuistoja. Itse käytin kaiken ajan kallioita ja arkkitehtuuria katsellen. Kävin myös kuuntelemassa tarinan pesusienen sukeltajista pesusieni tehtaalla — ”Pesusienen sukeltaja” olisi valehtelematta todella mielenkiintoinen ammattinimike. 

Näin veneretkellä myös delfiinejä ja pysähdyimme uimaan asumattoman saaren läheisyyteen. Veneen kannelta sai hypätä mereen luvan kanssa. Se oli todellakin hienoa ja kokemus, jonka haluan kokea uudestaan. Merivesi oli ihanan lämmintä ja vaikka vettä oli allamme noin 20 metriä niin pohjaan näki selvästi. Tavallaan pelottavaa, mutta myös niin upeaa ja vapauttavaa. 

Yksin matkustaminen oli aluksi pelottava ajatus, mutta onneksi tein sen. Sain matkasta paljon irti. Kynnys yksin ulkomaille matkustamiseen laski huomattavasti ja tulevaisuudessa aion tehdä samankaltaisia matkoja uudestaan. Tietenkin olisi ollut mukavaa jakaa näitä kokemuksia jonkun kanssa, mutta tämä matka toimi äärettömän hyvänä opettajana sekä silmien avaajana!

Myöhemmin olen taltioinut matkojani YouTuben puolella enemmän. Ohessa video Malediiveilta jossa käytiin serkkupojan kanssa.

Efcharistó! Seuraavaa matkaa suunnitellessa.

Yksin ulkomaille lähteminen

Viikon kestäneen matkani aikana päivitin sosiaaliseen mediaan kaikenlaista matkasisältöä (Facebook, Instagram). Sain hämmästyksekseni kuulla kysymyksen viikon aikana varmasti noin 50 kertaa: ”Lähditkö oikeasti yksin ulkomaille?”. Näin on, kyllä lähdin. Aivan yksin.

En ehkä käsittänyt sitä ennen lähtöä miten ”ihmeellistä” tai ”harvinaista” yksin matkustaminen on. Vai ylipäänsä onko se? Mutta kovasti moni sitä ihmetteli ja kummasteli, miten uskallan. Omasta mielestäni yksin lähteminen ei ollut kovin suuri temppu, teenhän lähestulkoon muutenkin kaiken yksinäni. Asun yksin, treenaan yksin ja noin 97% vapaa-ajastani olen yksin. Ilmeisesti viihdyn hyvin yksin. Silloin pääsen parhaiten toteuttamaan itseäni, saan tehdä aivan mitä haluan, mennä minne haluan ja mikä tärkeintä, elää oman aikatauluni mukaan.

Yksin ulkomaille kannattaa lähteä

Välillä tottakai jokainen kaipaa toisten ihmisten seuraa ja niin totta vie kaipasin minäkin tuolla ulkomailla, mutta viihdyin silti hyvin. Välillä oli ulkopuolinen olo, kun käveli yksin pimeällä, valaistuilla ravintola kujilla. Ei ravintoloiden sisäänheittäjät minuun kiinnittäneet mitään huomiota, koska olin yksin. He keskittyivät pariskuntiin ja ryhmiin. Vilkaisivat ehkä nopeasti kuin halpaa makkaraa, vaikka ruokahalua minulta varmasti olisi löytynyt yhden pariskunnan edestä. Mutta ajatellaan asiat aina positiivisesti. Menetyshän on heidän ja onhan se loppujen lopuksi ärsyttävää, kun ravintoloita on varmaan 200, 2 kilometrin säteellä ja sisäänheittäjiä on yhtä monta ellei enemmän, joista jokainen yrittää saada sinut omaan tavernaansa. Yksin sai ainakin rauhassa valita juuri sen ravintolan kuin mieli teki.

Yksin matkustaminen ei varmasti kaikille sovi, mutta hyvin paljon siitä saa irti. Et voi elää kenenkään siivellä yksin ollessasi. Sinun on pakko olla kanssakäymisessä erilaisten ihmisten ja tilanteiden kanssa. Vieressä ei silloin välttämättä ole ketään pelastamassa sinua tai hoitamassa puhumista puolestasi. Suunnittelet oman ohjelman ja toteutat sen.

Henkilökohtaisesti suuri vahvuus minulla on se, että olen hyvin ennakkoluuloton. Sillä ei ole mitään väliä minkä värinen toisen ihmisen iho on, miten pitkä hän on, minkä kokoinen hän on tai mitä kieltä hän puhuu. Ei se muuta käyttäytymistäni millään tavalla, olen vain oma itseni. Jollain tavalla asiat hoituvat aina. Tietenkin jouduin miettimään enemmän sanomisiani, koska englantia en ole hirveästi puheeseen käyttänyt. Se oli vain kuitenkin mielekästä itsensä haastamista, koska englanti on sellainen kieli, jonka haluaisin hallita kunnolla. Eihän sitä opi muuten kuin käyttämällä.

Voin suositella yksin ulkomaille lähtemistä

Ennen matkaa minulle sanottiin etten voi mennä yksin uimaan, jos kukaan ei ole vahtimassa tavaroitani. Arvaa vain meninkö? En miettinyt kahta kertaa. Jätin tavarat rannalle oman onnensa nojaan ja menin meriveteen. Kuka tahansa olisi voinut viedä ne, enkä todennäköisesti olisi saanut kiinni. Olen ehkä tavallaan sinisilmäinen, mutta ennemmin luotan ihmisiin kuin epäilen kaikkia. Mutta jos sen luottamuksen kerran pettää niin ei sitä takaisin enää saakkaan. Jos ne tavarat siitä rannasta kuitenkin olisivat johonkin lähteneet niin toivottavasti viejä olisi tarvinnut niitä minua enemmän.

Silmiini kreikkalaiset osoittautuivat erittäin luotettaviksi ja reiluiksi. En jatkossakaan aio välittää muiden ennakkoluuloista. Menen itse, otan selvää ja teen omat johtopäätökseni. Voin lämpimästi suositella yksin ulkomaille lähtemistä kaikille.

Yksin matkustaminen vaatii vain hieman rohkeutta ja ennakkoluulotonta asennetta.