Olen ylioppilas vuosimallia 2012. Eikös lukion jälkeen usein lähdetä sotimaan eli inttiin. Kyllä vaan inttiin lähdin minäkin heti 2012 Heinäkuussa, kun lukio oli loppunut. Missä sitten kävin armeijaa? Mä en tosiaan tyydy ihan vähään tässä elämässä, en myöskään armeijan suhteen. Mulla oli kutsunnat joskus 2011, siellä komensivat mut alottavaksi sotilasurani Utissa ja tavoitteena Sotilaspoliisin pesti. Kuitenkin kutsuntojen jälkeen laitoin hakupaperit menemään Erikoisrajajääkäri koulutukseen, joka toteutetaan Immolassa, Imatralla (kyseisestä koulutuksesta on myös TV-ohjelma tehty). Sain kutsun pääsykokeisiin, jotka toteutettiin tammikuussa 2012.
Olin ruumiillisesti hyvässä iskussa jo lukio aikoina, kiitos harrastusteni. Mutta silti alkoi kova treenaaminen testejä varten, lähdettiin lenkille vaikka ulkona ois ollu se -25 astetta pakkasta. Mentiin läpi tuiskun ja tuulen. Testeissä oli nimittäin luvassa paljon ruumiillista rasitusta, eikä niitä ihan heittämällä tehtäisi, jos mieli koulutukseen päästä. Ja minähän en testeihin lähde häviämään.
Kovan treenaamisen takia sairastuin viikkoa ennen testejä, makasin sängyssä monta päivää ja lämpöä oli reilusti +38 paremmalla puolella. Eipä taas hyvältä näyttänyt… Mutta testeihin lähdettiin! Enää ei ollut lämpöä, mutta hieman heikko olo. Fiilis oli hieman pelokas, mitähän tästä nyt tulee.
Monipuoliset valintakokeet
Testit olivat kolme päiväiset. Ensimmäisenä päivänä päästiin tekemään Psykologisia testejä. Ne sisälti oikein mukavia kysymyksiä about 250 kappaletta, mallia: ”Rakastatko isääsi?” ”Haluatko kukkakauppiaaksi?” ”Kuuletko outoja ääniä?”. Näistähän selvittiin ihan maalaisjärjellä.
Hiihtoa ja muuta lihaskuntoa
Jos menisin valintakokeisiin uudestaan, niin miten valmistautuisin:
Toisena päivänä, herätys oli klo. 5.00, en oo varmaa ikinä heränny niin aikasin. Eikä ilmeisesti moni muukaan, sen verran oli porukka pökkyrässä aamulla. Joo, siitä heti aamupalalle ja 6.00 onkin tiedossa mukavuutta, eli hiihtotesti! Ei muuta, kun hiihtämään vanhan ajan sotilassuksilla, kumpparit jalassa, pimeään talviseen metsään, jossa et nähnyt 3 metriä pidemmälle eteesi. Kaiken kruunaa se että pakkasta on noin -31 astetta, ei ollu kylmä ei. Oli tarkoitus hiihtää 10km, mutta oli niin kylmä, että matkaa lyhennettiin parilla kilometrillä, mutta kyllä se silti pitkältä matkalta tuntu. Tosiaan todella mielenkiintoinen kokemus suksia siellä metsässä, yhtä latua pitkin, jossa hiihtää myös 100 muuta ihmistä. Sitten tulee joku jyrkkä alamäki, niin ei muuta kun syöksylaskua alas ja toivotaan ettei törmätä puuhun! Kyllä siellä kaverit pyörivät toistensa päällä, itekki lensin turvalleni. Muutama kaveri jätti leikin kesken tän huvin jälkeen.
Hiihdon jälkeen oli heti lihaskuntotesti ja uinti-/sukellustestit. Lihaskuntotestistä sain täydet pisteet ja uinti meni ihan mallikkaasti. Jos ei osannut uida, tippui testeistä heti ulos. Sitten oli tiedossa se eniten pelkäämäni juoksutesti. Ei oo minua siunattu kestävyyskunnolla. Juoksutesti oli seuraavanlainen: otettiin 10kg rinkka selkään, juostiin ensimmäiset kaksi kilometriä niin sanotun jäniksen perässä, ei muuten mitää kovin hidasta vauhtia pinkonu tää jänis. Ja siitä heti perään seuraavat kolme kilometriä juostiin kilpailun omaisesti ja siitä otettiin aika. Täydet pisteet sai, jos juoksi 3000m 12 minuuttiin. Mulla kesti jotain 14:30 juosta tää matka, eikä siihen aikaan todellakaan oltu tyytyväisiä. Mutta ei vaan pystynyt parempaan.
Keskustelua ja psykologinen osio
Takaisin kasarmille ja jatketaan vähä niitä Psykologisia testejä, sellaset pari kolme tuntia taas vastaillan kysymyksiin, ”Pidätkö eläimistä?” ”Rakastatko äitiäsi?”… Sitten pääsi nukkumaan kymmenen maissa ja kolmatta päivää odottelemaan.
Kolmas päivä alkaa taas herätyksellä klo. 5.00. Aamupalalle ja siitä lääkärintarkastuksiin. Mitataan paino, pituus, tehdään kaiken maailman testejä muun muassa virtsanäyte, josta katsotaan käytätkö huumeita ja niin edelleen. Lääkärintarkastusten jälkeen oli ryhmäkeskustelut ja yksilöhaastattelut. En nyt muista mistä laittoivat meidät ryhmässä keskustelemaan, mutta yksilöhaastattelussa kysyivät muun muassa perhesuhteita ja harrastuksia.
Tuloksien odotus
Noniin testit ohi! Päästiin kotiin, ei muuta kun tuloksia odottelemaan. Mulla meni se juoksutesti niin heikosti, etten hirveästi toiveita elätellyt kurssille pääsystä. Mutta kyllä vaan se kutsu keväällä postiluukusta koulutukseen rapsahti. JES! Ja taas alkoi kova treenaaminen kurssia varten, lenkille 4 kertaa viikkoon, salille 5 kertaa viikkoon. Eiköhän näillä eväillä kurssilla selviä?
Heinäkuussa 2012 astuin armeijan vihreisiin. Koulutuksessa oli niin henkistä- kuin fyysistä rääkkiäkin. Ja siihen olin kyllä valmistautunut. Olin tehnyt sen eteen kovasti töitä, oikeastaan nautin armeijasta, koska olin siellä minne olin halunnutkin. Tapasin uusia mahtavia ihmisiä, kasvoin henkisesti paljon.
Mutta mikään ei jatku ikuisesti, enpä tästäkään taipaleesta kauan saanut nauttia. Olin ollut armeijassa reilut kolme kuukautta ja sitten tuli takapakkia. Jatkuva rasitus aiheutti jalkoihini useita rasitusmurtumia, syntyi jalkojen virheasentoja. Mitä siitä seurasi, en pystynyt jatkamaan palvelusta, en pystynyt juoksemaan askeltakaan tuntematta viiltävää kipua, kävelykin koski. Lääkäri totesi, etten pysty jatkamaan täällä ja vaihtoi palveluskelpoisuus luokkani A:sta (paras), C:hen eli minut oli vapautetta asepalveluksesta rauhan aikana. Taas oli yksi tämän pojan unelma murskana. Jäin tyhjän päälle, ei armeijaa, ei koulua, ei töitä. Oli vaan keräiltävä itseään pohjalta ja jatkaa eteenpäin.
En siis ole käynyt armeijaa loppuun, olen sotilasarvoltani Aliupseerioppilas (pidemmälle en kerennyt), kovasti tahtomaani ruskeaa barettia en voinut suorittaa. Armeija-ajoista käteen jäi hyviä muistoja, kavereita, henkistä kanttia ja tuhotut jalat. No hard feelings. Tuon kolmen kuukauden aikana näin ja koin paljon.
Jopas tuli taas takerruttua pikkuseikkoihin, mutta jatketaan seuraavassa osassa, mitä sitten kävikään. En tiiä monta osaa tästä seuraa, katsotaan.
Leuka pystyssä, kohti uusia pettymyksiä!
Tarina videon muodossa:
Särmä sotilas, kuva otettu päivänä, kun meidät ylennettiin Rajajääkäreiksi, hieno päivä. Kalju ei sovi mulle…
Muistoja armeijakokemuksista vuosia myöhemmin:
Oliko teidän erikoisrajajääkäreiden pääsykokeessa yhtään naista? Jos oli, niin oliko jokin tietty osa-alue mihin heillä tökkäs homma? Mua kiinnostais kyseinen koulutus, mutta oon kuullut ettei sinne ole yksikään nainen vielä päässyt.
Moikka!
Ei ollut yhtään. Ja ei ole tainnut kukaan nainen sitä suorittaa, ilmeisesti sinne kuitenkin voi naisetkin hakea? Veikkaisin kaikkein vaikeimmiksi osuuksiksi juoksua ja lihaskuntoa. Esimerkiksi meillä oli leuanvedossa 14 toistoa, josta sai täydet pisteet.
Ei yhtään?! Huhhuh. Ja joo, voi hakea. Jostain iltalehden vanhasta lööpistä luin joskus että kovasti ovat yritelleet mutta homma on tyssännyt alkuunsa. Mietiskelinkin että onkohan mulla mitään mahdollisuuksia kohottaa kuntoa niin paljon pääsykokeisiin mennessä, jotka mulla olisi 'vasta' puolentoista vuoden päästä. Kiitti vastauksesta!