Treenikaveri: enemmän irti harjoittelusta

Hanki treenikaveri — hyödytte molemmat!

On meitä, jotka käymme salilla yksin (allekirjoittanut mukaanlukien). Siirrymme salin puolelle, työnnämme kuulokkeet syvälle korvakäytäviimme ja käymme rautojen kimppuun. Tavoite siintää horisontissa, se on selkeä, emmekä yleensä edes kaipaa ketään muuta siihen ympärillemme. Treenin läpiviemiseen tarvittavan energian kaivamme sisältämme ja motivaattoriksi riittää todennäköisesti pelkästään oma peilikuva. 

Jossain vaiheessa kuitenkin saattaa tulla tunne: ”Rauta painaa tuskallisen paljon.”, etkä jaksa enää jatkaa yksin. Pelkkä tahdonvoima ei riitäkään. Ihmismieli voi olla äärimmäisen vahva, mutta loppujen lopuksi se on joka tapauksessa heikko. Tässä tilanteessa olisi äärimmäisen hienoa, että paikalla olisi ulkoinen motivaattori. Treenikaveri. 

Ihmismieli on mielenkiintoinen asia siinä suhteessa, että jo pelkkä treenikaverin läsnäolo vieressä voi auttaa löytämään sisältään uutta voimaa, saattaakseen sarjat vieläkin pidemmälle. Sisäinen orjapiiskuri herää unesta ja laittaa show’n pystyyn: ”Täällä määrään minä, eikä rauta ja näytän sen myös treenikaverille!”.

Sarjan loppupuolella mielesi alkaa kääntymään sinua vastaan ja menee puolustuskannalle. Lihaksiin koskee ja jokainen toisto tuntuu pahemmalta ja pahemmalta. Tässä vaiheessa yleensä hanskat lentäisivät tiskiin. Kuvaan kuitenkin astuu treenikaveri, joka psyykkaa sinua jatkamaan komentamalla, kannustamalla, huutamalla tai näiden kaikkien yhdistelmällä, mikä keino ikinä toimiikaan parhaiten sinun kohdallasi! Sisäinen show räjähtää jälleen valloilleen! Onnistut saamaan sen takia itsestäsi irti vielä muutaman ylimääräisen toiston. Kaikki ylimääräinen on aina kotiin päin.

Voimat loppuvat kesken sarjan ja painot jäävät rinnalle esimerkiksi penkkipunnerruksessa — ehdottoman huono tilanne yksin treenatessa. Treenikaveri pelastaa sinut tässäkin tapauksessa, vaikka itselläsi eivät voimat enää riitä tekemään puhdasta suoritusta, treenikaverilla niitä riittää senkin edestä. Tehdään uupumuksen päälle vielä pari pakkotoistoa (pakotetaan uupuneita lihaksia tuottamaan voimaa muutaman toiston verran treenikaverin keventäessä kuormaa niin, että saat sen vielä ylös). Tällä metodilla lihaksille saadaan aikaan sellaista kasvuärsykettä joka olisi yksin mahdotonta.

On myös hyvä saada välillä uusia erilaisia näkökulmia asioihin, kuten treenitekniikoihin ja liikevariaatioihin. Toiselta voi aina oppia jotain uutta. Tietotaito on rikkautta.

Runners


Treenikaverin hyödyt

  • Motivaation tuoja
  • Energian lähde
  • Saat itsestäsi enemmän irti
  • Pystyt viemään treenisi uudelle levelille
  • Opit uusia asioita
  • Avaa silmiä erilaisten näkökulmien muodossa
  • KASVAT

Täydellisen treenikaverin löytäminen voi kuitenkin olla yllättävän hankala operaatio. Teidän ajatusmaailmojenne on kohdattava ja henkilökemioiden toimittava. Mikäli kaikki ei toimi yksi yhteen, on äärimmäisen epätodennäköistä, että jaksat katsella kyseistä henkilöä lähes jokaisena viikon päivänä. Sillä silloin se voi vaikuttaa negatiivisesti treenien kulkuun. Sitä ei halua kukaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *