Miten saada rahaa netissä kotona

Nykyään internetissä on monia mahdollisuuksia ansaita rahaa kotona. Usein riittää, että käytössä on vain joko älypuhelin, tabletti tai tietokone sekä nettiyhteys. Monet myös aloittavat ansaitsemaan oman intohimoprojektinsa parissa, muiden töiden ohessa, mikä on loistava tapa oppia uutta ja aloittaa esimerkiksi täydellisen uranmuutoksen siirtymää. Merkittävin etu rahan ansaitsemiseen netissä kotoa käsin on se, että aikataulun voi päättää yleensä itse.

Tässä blogitekstissä käydään läpi erilaisten internetin yli tapahtuvien sivutulojen etuja ja mahdollisuuksia.


Sivutulomahdollisuudet kotona internetin yli

Pienten lisätienestien hankkiminen voi parhaassa tapauksessa olla melko vaivatonta, mutta useimmissa tapauksissa isompien ansioiden hankkiminen vaatii työtä ja ajallista panostamista. Ansaitsemismahdollisuudet ja tienestien määrä riippuvat pitkälti siitä, millaisesta hommasta on kyse ja kuinka paljon on valmis näkemään vaivaa.

Moni työ hoituu nykyään netissä, ja suuntaus on kasvava. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Yahoo Financen mukaan, jopa 50% amerikkalaisista saattaa tehdä sivutöitä päätyönsä ohessa, muun muassa sen helppuden takia. Viime vuosina etätyöskentelystä on tullut osa monen arkea, ja ihmiset ovat tottuneet hoitamaan yhä useamman asian netissä. Muun muassa monet viranomaispalvelut, nettiostokset ja matkojen varaukset tehdään jo pääasiassa pelkästään internetissä.

Internetin nousun ja joustavien työjärjestelyjen kasvavan kysynnän myötä internetin sivukeikoista on tullut suosittu valinta niille, jotka haluavat ansaita lisätuloja tai rakentaa jotain intohimojen ympärille, joille ei muuten esimerkiksi normaalissa työelämässä ole riittävästi tilaa.

miten saada rahaa kotona

Millainen on hyvä sivutulo?

Yleensä netissä tehtävät sivutulot tulevat osa-aikatöistä tai projekteista. Niihin liittyy esimerkiksi internetin käyttö tuotteiden tai palveluiden myymiseen, freelance-työn tarjoamiseen tai muunlaiseen verkkoyrittäjyyteen.

Sivutulotyypit

Internetissä on monenlaisia mahdollisuuksia tehdä sivutuloja ja erilaisia keinoja tulee jatkuvasti lisää, ohessa kuitenkin muutamia:

  • Omien tuotteiden myynti online-markkinoilla, kuten eBayssa, Etsyssä tai Amazonissa
  • Freelance-työt, kuten kirjoittamista, graafista suunnittelua tai ohjelmointia
  • Tutorointi, eli avun tarjoaminen internetin, kuten kielen opettaminen ja valintakokeisiin valmistautuminen
  • Verkkokurssit
  • Sosiaalisen median moderointi
  • Verkkokyselyiden täyttäminen
  • Vaikuttaja markkinointi: esim. bloggaaminen, vloggaaminen ja TikTok
  • Dropshipping

Hyvän sivutulon ominaisuudet

Onnistuneilla sivukeikoilla Internetissä on useita yhteisiä piirteitä, kuten:

  • Ne vastaavat henkilökohtaisia taitoja ja kiinnostuksen kohteita
  • Sivutulolla on selkeä kohdeyleisö ja keino tuottaa arvoa
  • Tarjoavat ainutlaatuisen tai erikoistuneen palvelun tai tuotteen, jota ei välttämättä saa muualta
  • Ne ovat joustavia ja ne voidaan suorittaa etänä sekä ovat helposti ostettavissa

Internetissä tehtävien sivutulojen hyödyt

Joustavuus

Internetissä tehtävien sivutulojen merkittävin etu on niiden tarjoama joustavuus. Perinteisistä töistä poiketen netissä tehtävät sivutulot voidaan suorittaa missä tahansa ja milloin tahansa. Näin voit ansaita lisätuloja tai toteuttaa intohimoprojektia uhraamatta muita sitoumuksiasi, kuten päätyötäsi tai perhevelvollisuuksiasi.

Matala aloituskynnys

Yleensä alhainen aloituskynnys. Monissa tapauksissa tarvitset vain tietokoneen ja internet-yhteyden aloittaaksesi. Tämä tarkoittaa, että kuka tahansa voi aloittaa ansaitsemaan sivutuloja internetin kautta sijainnistaan, taustastaan tai taloudellisesta tilanteestaan riippumatta.

Mukavuus

Sivutulot internetissä ovat myös erittäin mukavia, koska ne poistavat esimerkiksi fyysisen myymälän tai toimiston tarpeen. Tämä tarkoittaa, että voit hoitaa yritystäsi mukavasti omasta kodistasi ilman, että sinun tarvitsee huolehtia työmatkasta tai toimistotilan maksamisesta.

Osaamisen laajentaminen

Sivutyöt internetin kautta tarjoavat hurjasti mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen. Ottamalla vastaan uusia projekteja tai oppimalla uusia taitoja voit kehittää esimerkiksi ammatillista osaamistasi.

Uudet mahdollisuudet

Tapa tutkia uusia mahdollisuuksia ja mahdollisesti jopa siirtyä uudelle uralle. Kehittämällä taitojasi voit löytää uusia urapolkuja tai mahdollisuuksia, joita et välttmättä ollut aiemmin edes harkinnut.

keinoja saada rahaa kotona

Matalan kynnyksen esimerkkejä kotona tienaamiseen

Keinoja internetissä tienaamiseen on satoja, mutta ohessa lista tavoista, jotka ovat toteutettavaissa matalalla kynnyksellä. Toiset tavoista vaativat huomattavasti enemmän perehtymistä kuin toiset, esim. jos verrataan sijoittamisen Instagram tilin ylläpitään – taidot ovat erilaisia ja toisessa on riski myös menettää rahaa.

Tienaa sijoittamalla

Sijoittaminen on loistava tapa ansaita rahaa netissä, mutta varmaa tuottoa se ei tietenkään takaa. On hyvä muistaa, ettei sijoittaminen ole koskaan riskitöntä ja rahaa vois myös menettää sitä kautta. Järkevästi toteutettuna sijoittaminen voi kuitenkin viedä hyvin pitkälle ja korkoa korolle -efektiä kuvaillaan maailman ihmeeksi, eikä syyttä.

Nykyään sijoittaminen onnistuu netissä, monilla eri sijoitus- ja kaupankäyntialustoilla, joiden kautta voi sijoittaa niin osakkeisiin, rahastoihin, valuuttoihin, hyödykkeisiin kuin kryptovaluuttoihinkin. Sijoitusalustojen kautta voi sijoittaa eri maiden pörsseihin ja ylipäätään sijoituskohteisiin ympäri maailman.

Suuri osa sijoittaa pitkällä tähtäimellä, jolloin sijoittaminen on pitkäjänteistä, ja mahdolliset tuotot kertyvät suhteellisen hitaasti. Aktiivisempi tapa on päiväkauppa eli treidaus, mutta se vaatii lähes ammattimaista kaupankäyntiä ja osaamista sekä valtavasti aikaa.

Sijoittaminen ei varsinaisesti vaadi kauppa- tai taloustieteen tutkintoa, mutta aloittaminen vaatii perehtymistä ja uskallusta. Ennen sijoittamisen aloittamista on hyvä tutustua keskeisiin käsitteisiin, markkinoihin, pörsseihin ja eri sijoitusvaihtoehtoihin. Riippuen sijoitustyylistä, sijoittaminen voi olla hyvinkin passiivista, jolloin se ei vaadi suurta työmäärää.

Sijoittamisen voi aloittaa myös pienillä summilla.

Toimi freelancerina

Onko sinulla kenties joku taito, jota voisit myydä freelancerina? Tai kenties omaat reippaasti tietoa jostakin asiasta tai sinulla on vuosien kokemus jollakin osaamisalueella, mikä ei liity päivätyöhösi? Netissä on monia alustoja, joilla freelancerit voivat markkinoida ja myydä osaamistaan.

Netin sisällöntuotanto on kasvava ala, jolla tarvitaan alati lisää tekijöitä. Muun muassa koodaus, valokuvaus, kuvien- ja videoiden editointi, kirjoittaminen ja oikolukeminen ja graafinen suunnittelu ovat osaamisaloja, joilla freelancereillä on kysyntää. Verkkosivustot, kuten Upwork ja Fiverr, tarjoavat alustan freelance-kirjoittajille, jotka voivat ottaa yhteyttä asiakkaisiin, jotka tarvitsevat sisältöä verkkosivustoilleen tai julkaisuilleen.

Toinen vaihtoehto on etsiä osa-aikainen työ, jota voi tehdä täysin etänä. Esimerkiksi chat-operaattorin ja verkkokauppojen asiakaspalvelutyöt hoituvat kotoa käsin.

Ansaitse sosiaalisella medialla

Kuka tahansa voi aloittaa blogin tai avata minkä tahansa somekanavan, kuten Instagram tilin. Suosittuja aiheita ovat muun muassa muoti ja hyvinvointi. Mutta esimerkiksi bloggaaminen omaksi iloksi ja bloggaaminen, jonka tarkoituksena on rahan ansaitseminen, ovat kuitenkin kaksi eri asiaa.

Jos blogin tai some-kanavan aloittaa aivan alusta, ensin on rakennettava tarpeeksi laaja seuraajakunta, jotta kävijämäärän voi monetisoida jollakin tavalla. Blogin tai some-tilin seuraajamäärän kasvattaminen vaatii työtä, ja kilpailu alalla on jo kovaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö siinä voisi menestyä. Jos blogilla tai somekanavalla on jo suhteellisen laaja seuraajakunta, on työmäärä tienaamisen kannalta pienempi.

Kaikkein helpoin tapa aloittaa ansaitseminen blogin tai somekanavan kautta on affiliate-markkinointi. Se tarkoittaa, että blogiin tai somekanavaan laitetaan linkkejä valittuihin tuotteisiin, joita mainostetaan seuraajille. Linkkien kautta saaduista myynneistä saa siten tietyn prosenttiosuuden itselleen, esimerkki: affiliate linkeistä. Affiliate-markkinointia voi harjoittaa joko affiliaattiverkoston kautta tai sitten suoraan tietyn brändin kanssa, jolloin on mahdollista neuvotella komissioista ja muista palkkioista.

Moni somevaikuttaja tienaakin myös vaikuttajamarkkinoinnin ja kaupallisten yhteistöiden kautta. Yritykset etsivät yhteistyöhön myös pienempiä sometilejä ja blogeja, mutta usein silloin mainostamisen palkkana ovat yrityksen tuotteet.

Myy tavaroita tai vuokraa omaisuuttasi

Yksi helpoimmista tavoista ansaita ekstraa rahaa on myydä tarpeettomia vaatteita ja tavaroita netissä. Netissä on monia eri kirpputoreja, joilla tavaroita voi myydä. Etenkin hyväkuntoiset käyttötavarat, urheiluvälineet ja merkkivaatteet menevät usein nopeasti kaupaksi.

Toinen vaihtoehto on omaisuuden vuokraaminen. Kaikilla ei ole omaa asuntoa tai kesämökkiä, jota voisi vuokrata esimerkiksi AirBnB:n kautta. Vuokralle voi kuitenkin laittaa myös muuta kuin asunnon. Esimerkiksi oman auton tai parkkipaikan voi laittaa vuokralle, silloin kun niitä ei itse tarvitse, kuten vaikkapa lomareissun aikana. Myös tiettyjä tavaroita voi laittaa vuokralle. Muun muassa huonekaluja, työkaluja ja lastentarvikkeita voi vuokrata, ja siten ansaita niillä pieniä tuloja.

Tienaa rahaa kyselytutkimuksilla

Yritykset tilaavat tutkimuksia yhtiöiltä, jotka keräävät aineiston kyselytutkimusten kautta. Kyselytutkimuksella saatetaan esimerkiksi kartoittaa yhtiön tulevien tuotteiden valikoimaa.

Maksetuilla kyselytutkimuksilla ei yleensä tienata suuria summia, mutta taskurahaa ja palkkioita, kuten lahjakortteja, niillä voi ansaita. Ansiot tietenkin riippuvat siitä, kuinka paljon kyselyitä on tarjolla ja kuinka paljon niitä viitsii täyttää. Parhaimmillaan maksetuilla kyselytutkimuksilla voi kuitenkin ansaita jopa satasia kuussa.

Kaikkein helpoin tapa päästä mukaan kyselyihin on liittyä jollekin kyselytutkimuksia välittävälle alustalle. Sitä paremmat mahdollisuudet on saada kyselykutsuja, mitä useammalle alustalle liittyy. Kyselyihin vastataan joko kirjallisesti netissä tai toisinaan myös puhelimitse. Maksettujen kyselyiden täyttäminen on yleensä nopeaa, ja niitä voi täyttää, kun itselle sopii. Tosin yleensä kannattaa olla aikaisin liikkeellä, jotta mahdollisuus kyselyn täyttämiseen ei mene sivu suun.

Verkkokurssit ja -opetus

Verkkokurssit tai verkko-opetus ja -tutorointi voivat olla tuottoisa sekä palkitseva sivutulomahdollisuus niille, joilla on asiantuntemusta tietystä aiheesta. Esimerkiksi Cheggin ja Tutor.comin kaltaiset alustat mahdollistavat yhteydenpidon opiskelijoihin, jotka etsivät apua työssään.

Dropshipping

Dropshipping tarkoittaa tuotteiden myyntiä verkossa ilman, että varastoi niitä itse. Sen sijaan teet yhteistyötä toimittajan kanssa, joka hoitaa varaston ja toimitukset, ja ansaitset palkkion jokaisesta myynnistä. Alustat, kuten Shopify ja WooCommerce, tarjoavat helpon tavan aloittaa dropshipping-liiketoiminta.

rahaa missä vain

FAQ | Sivutulot kotona

Voiko kuka tahansa aloittaa ansaitsemaan sivutuloja internetin kautta?

Kyllä, internetin kautta tehtävillä sivutuloilla on yleensä alhainen aloituskynnys, ja kuka tahansa, jolla on tietokone ja internet yhteys, voi aloittaa.

Mitkä ovat hyvien sivutulomahdollisuuksien ominaisuuksia?

Internetin yli tehtävät sivutulot sopivat tyypillisesti henkilön taitojen ja kiinnostuksen kohteiden kanssa, niillä on selkeä kohdeyleisö sekä arvolupaus, ne tarjoavat ainutlaatuisen tai erikoistuneen palvelun tai tuotteen, ovat joustavia, helposti ostettavissa ja suoritettavissa etänä.

Mitkä ovat matalan kynnyksen esimerkkejä sivutuloista internetissä?

Joitakin matalan kynnyksen esimerkkejä sivutuloista internetissä ovat verkkokurssit, verkkotutorointi, freelance-kirjoittaminen, sosiaalisen median ylläpito, verkkokyselyiden täyttäminen ja dropshipping.

Sivutulot internetissä

Sivutulot internetissä tarjoavat lukuisia etuja, kuten joustavuuden, vapauden sekä mukavuuden. Parhaassa tapauksessa voit tehdä rahaa, jollain josta olet aidosti kiinnostunut ja samalla pystyt laajentamaan osaamistasi, tutkimaan uusia mahdollisuuksia ja mahdollisesti jopa siirtyä uudelle uralle, mikäli niin haluat. Jos olet kiinnostunut sivutuloista kotioloissa internetin kautta, on mahdollisuuksia tarjolla valtava määrä ja niistä on vain löydettävä se, joka sopii parhaiten juuri sinulle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *