”Jokaisen tulisi ymmärtää liikkumisen arvo – se on kaiken perusta.”
– Jori Kota-aho
Jori Kota-aho (@jorikotis), on liikunta-alan yrittäjä, sertifioitu personal trainer ja liikuntaneuvoja. Hänen vahvuuksina ovat kehonpainoharjoittelu, toiminnallinen harjoittelu sekä liikkuvuuden kehittäminen. Jori on noudattanut vegaaniruokavaliota vuosien ajan. Lukuisten liikuntaan ja terveyteen liittyvien koulutuksen lisäksi hän on muun muassa Street Workoutin Suomen mestari vuodelta 2016 (-80 kg sarja) – osallistunut myös esimerkiksi kilpailijana Duudsonit: Päällikkö -ohjelmaan vuonna 2019 sekä Gladiaattorit ohjelmaan 2017.
Jakson tiedot
Kuuntele podcastia: Apple Podcasts | Google Podcasts | Spotify | Anchor | YouTube
Kysymykset
Kaikki alla olevat kysymykset eivät haastattelun aikana välttämättä esiinny kronologisessa järjestyksessä. Osa kysymysten vastauksista saattaa tulla esille hieman erilaisen kysymyksenasettelun takaa.
- Yrittäjyys ja valmennus – kuinka päädyit alalle?
- Mitä kautta kiinnostuit erityisesti kehonpainoharjoittelusta ja toiminnallisesta harjoittelusta?
- Miten harjoittelet nykyään?
- Ekologisuus ruokavalinnoissa, miksi itse päädyit vegaaniruokavalioon?
- Mitkä ovat esimerkiksi yleisimmät proteiinin lähteet joita hyödynnät?
- Mitä kautta lähtisit lähestymään vegaaniruokavaliota, jos asiakas pyytäisi sinua suunnittelemaan ohjelman? Mistä lähtisit liikkeelle?
- Olet Street Workoutin Suomen mestari vuodelta 2016 – vieläkö sinulla on kisatavoitteita?
- Selvästi olet kilpailuhenkinen, osallistuessasi kaikenlaisiin ohjelmiin? Mitä näistä olet oppinut?
5 Kysymystä kohti parempaan elämää
- Mikä on suosikkikirjasi ja miksi?
- Lempi ”Lifehack”?
- Suurin virheesi elämässä?
- Minkä neuvon antaisit 18-vuotiaalle itsellesi?
- Minkä unelman aiot saavuttaa lähitulevaisuudessa?
Kirjasuositukset
*Sisältää mainoslinkkejä.
*Lujasti lempeä – Maaret Kallio (Adlibris)
*Lue itsesi uudelleen – Joe Dispenza (Adlibris)
*Breaking the Habit of Being Yourself – Joe Dispenza (Amazon)
*Becoming Supernatural: How Common People Are Doing the Uncommon – Joe Dispenza (Amazon)
*Älä jauha p*skaa – Gary John Bishop (Adlibris)
*Unfu*k yourself: lopeta märehtiminen, aloita elämä – Gary John Bishop (Adlibris)
*Unfu*k Yourself: Get Out of Your Head and into Your Life – Gary John Bishop (Amazon)
Jakson sponsorit
MyProteinilta saat edullisesti muun muassa treenivaatteet ja -varusteet sekä ruokavalion täydentämiseen liittyvät tuotteet, kuten kaurahiutaleet ja aminohapot. MyProtein on Euroopan johtava urheiluravitsemusbrändi (perustettu 2004), joka tuottaa laajan valikoiman laadukkaita tuotteita, kuten proteiinijauheita, vitamiineja ja mineraaleja sekä urheilutekstiilejä. MyProtein toimii yli 70 maassa.
Jaksossa mainittu
- Jokaisen tulisi ymmärtää liikkumisen arvo – se on kaiken perusta. (17:00)
- Olkapääleikkauksen jälkeinen kuntoutus. (32:00)
Jorin tavoitat
Sivusto | www.jorikota-aho.com
Instagram | @jorikotis
Youtube | @JoriKotis
