Hieronta ja urheiluhieronta

Mitä hieronta on? Miten niin sanottu klassinen hieronta eroaa urheiluhieronnasta? Miksi hieronnassa kannattaa käydä? Mitä hyötyä hieronnasta on?

Ammattinimikkeeltäni olen Koulutettu Hieroja joka on nimikesuojattu ammatti. Eli sitä varten on käytävä laillinen koulutus jolloin kyseistä nimikettä saa käyttää. Kävin koulutukseni aikana myös hieronnan erikoisammattitutkinnon osan: Urheiluhieronta. Voin siis käyttää myös halutessani nimikettä Urheiluhieroja

Mitä hieronta on?

Hieronta (kansainvälisesti: Massage) on hoitotarkoituksessa suoritettavaa pehmeisiin kudoksiin kohdistuvaa muokkaavaa painelemista. Hieronnassa käytettäviä tekniikoita on useita, muun muassa: sively, hankaus (vanutus), pusertelu, venytykset, mobilisointi, erilaiset taputukset ja täristykset.

Miksi hierontaan mennään?

Yleensä hieronta-aikaa varattaessa ensimmäistä kertaa ihmisellä on jotain kipuja, kuten päänsärkyä johon haetaan aktiivisesti lievitystä hieronnan kautta. Toinen vaihtoehto voi olla lääkärin kautta saatu lähete hierontaan, esimerkiksi lihasjäykkyyksien takia. Usein kynnys hieronta-ajan varaamiselle on hyvin korkea, koska kuvitellaan, että lihaskivut häviävät itsestään ajan kuluessa niin kuin ne yleensä tulevatkin. Harvemmin se kuitenkaan menee niin.

Usein ensimmäisen hieronnan jälkeen huomataan kuinka se tulikaan tarpeeseen. Olo on hieronnan jälkeen rentoutunut, lihaskireydet ovat lieventyneet ja kivut helpottuneet. Tehokas hieronta tekee jossain määrin kipeää, mutta yleensä siihen ollaan henkisesti valmistauduttu ja ollaan valmiina ottamaan kipu vastaan, koska tiedetään sen auttavan. Tarkoituksena on kuitenkin aina auttaa asiakasta parhaalla mahdollisella tavalla. Tottakai hyvä hieroja ottaa asiakkaan mielipiteet ja tuntemukset huomioon välittömästi, hieronnan ei kuulu olla kidutusta.

Hierojaa ei kannata pelätä, kerro rehellisesti kivuista, lihasjäykkyyksistä ja kaikista oireista. Sillä tavoin hieroja pystyy auttamaan parhaiten. Koulutettu hieroja ammattinimikettä kantavat ihmiset ovat hoitoalan ammattilaisia, heillä on vaitiolovelvollisuus, asiakkaan asioita ei levitellä eteenpäin. Hierojaan pitää luottaa ja häneen voi luottaa.

Hierontaan tullessasi olet varannut aikaa itsellesi. Olet ajan kahdestaan hierojan kanssa, sinua ei ole häiritsemässä lapset, eläimet eivätkä toivottavasti työasiatkaan. Hieronta on paikka rentoutua ja unohtaa kaikki muu. Etenkin vanhukset saattavat tulla hierontaan vain ja ainoastaan sen takia, että siellä heille pidetään seuraa. He voivat jutella asioista luottamuksellisesti ja mikä tärkeintä, heidän ei tarvitse olla yksin.

Kuinka usein käydä hieronnassa?

Se on henkilökohtaista ja riippuu siitä millaisessa kunnossa asiakkaan lihakset ovat: kuinka hän huoltaa lihaksistoaan ja miten hänen lihaksensa palautuvat hieronnasta. Kaikki on yksilöllistä. Toiset ihmiset käyvät hieronnassa kuukauden välein ja onnistuvat sillä ylläpitämään lihastensa kuntoa todella hyvin. Huipputason urheilijat taas saattavat käydä hieronnassa useasti viikossa, jopa päivittäin.

Hieronta tekee kipeää

Hieroja ei tarkoituksella satuta asiakasta. Ylirasittuneen lihaksen tai vamman aiheuttaman arpikudoksen käsittely on kuitenkin lähes aina kivuliasta. Jossain vaiheessa hierontaa tuntuu usein ”makeaa” kipua. Toiset sietävät sitä paremmin kuin toiset. Mitä enemmän hieronnassa käy, sitä paremmin siihen tottuu ja sitä kestää. Hierojalle voi aina sanoa ja pitää sanoa, jos paine aiheuttaa liian epämiellyttävän tunteen. 

Klassisen hieronnan ja urheiluhieronnan erot?

Urheiluhieronnassa hieroja ottaa huomioon hoidossaan urheilijan kulloisen harjoitustilanteen, lajivaatimukset, harjoituskauden ja harjoitusohjelman. Urheiluhieronta on siis klassisen hieronnan soveltamista urheilijan tilanteen mukaan. Tarkoituksena parantaa laji- ja kilpailutuloksia.

Massage

 Hieronnan hyödyt

  • Rentouttaa lihasta ja siitä tulee elastisempi
  • Kiihdyttää aineenvaihduntaa ja parantaa verenkiertoa
  • Lämmittää lihaksistoa
  • Pehmentää arpikudosta
  • Nopeuttaa palautumista
  • Ennaltaehkäisee rasitusvammojen syntymistä ja lihasten kireytymistä
  • Rentouttaa ja poistaa stressiä
  • Edistää vammojen parantumista
  • Liikelaajuudet kasvavat

Hierontaan meneminen on todella pieni satsaus omaa hyvinvointiaan ajatellen. Hieronnan aikana pystyt oppimaan todella paljon omasta kehostasi. Voit aina kysyä hierojalta asioista joihin haluat tarkennusta tai tietoa, tyhmiä kysymyksiä ei ole. Hän varmasti auttaa mielellään parhaan tietotaitonsa mukaan, hän on tilanteessa mukana ainoastaan sinua varten.

Oma kehosi on ainut asia jonka kanssa joudut elämään koko elämäsi! Sijoita siihen.

One thought on “Hieronta ja urheiluhieronta

  1. Hyvän Sanoman tuoja says:

    ”Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut. Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.” Johanneksen Evankeliumi, 1: 9-13.

    ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat. Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.” Johanneksen Evankeliumi, 3: 16-20.

    ”Ja hän sanoi heille: ”Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä; te olette tästä maailmasta, minä en ole tästä maailmasta. Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.” Niin he sanoivat hänelle: ”Kuka sinä olet?” Jeesus sanoi heille: ”Juuri se, mitä minä puhunkin teille. Paljon on minulla teistä puhuttavaa ja teissä tuomittavaa; mutta hän, joka on minut lähettänyt, on totinen, ja minkä minä olen kuullut häneltä, sen minä puhun maailman kuulla.” Mutta he eivät ymmärtäneet, että hän puhui heille Isästä.” Johanneksen Evankeliumi, 8: 23-27.

    ”Mutta te ette usko, sillä te ette ole minun lampaitani. Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä.” Johanneksen Evankeliumi, 10: 26-30.

    ”Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen. Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman. Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä. Sillä en minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman. Ja minä tiedän, että hänen käskynsä on iankaikkinen elämä. Sentähden, minkä minä puhun, sen minä puhun niin, kuin Isä on minulle sanonut.” Johanneksen Evankeliumi, 12: 46-50.

    ”Sen jälkeen, kun Jeesus tiesi, että kaikki jo oli täytetty, sanoi hän, että kirjoitus kävisi toteen: ”Minun on jano”. Siinä oli astia, hapanviiniä täynnä; niin he täyttivät sillä hapanviinillä sienen ja panivat sen isoppikorren päähän ja ojensivat sen hänen suunsa eteen. Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: ”Se on täytetty”, ja kallisti päänsä ja antoi henkensä.” Johanneksen Evankeliumi, 19: 28-30.

    Jeesus Kristus nousi kuolleista. Hän elää tänä päivänä. Hän on tulossa takaisin. Hän Rakastaa Sinua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *