Alkoholin käyttöni on laskenut vuosien mittaan voimakkaasti monesta syystä ja viimein saavutin sen pisteen elämässäni, kun minulta ei enää kysytä: ”Miksi et juo?” Sen sijaan minulta kysytään nykyään: ”Milloin juot seuraavan kerran?” Kysymyksien välillä on selkeä ero, joka aiheuttaa positiivisia viboja. Se ymmärretään, että jos päätän olla juomatta, niin silloin myös olen juomatta. Sitä ei…
Yhteensä 39 työhakemusta kesätöitä varten, joista 37 oli omaan alaani liittyviä, eli fysioterapeutin töitä tai kesäsijaisuuksia. Kaksi hakemusta, jotka eivät alaani käsitelleet olivat ”KISMET-kuski” ja yksi kuntosaliohjaajan työ. Oli muuten lähellä sekin, ettenkö päässyt KISMET-autoa ajamaan kesäksi. Pääsin toiseen vaiheeseen, jossa oli itsestään tehtävä kolme videota. Yksi kysymys oli esimerkiksi sellainen, että: ”Kuvaile itseäsi adjektiiveilla,…
Olen puolen vuoden ajan pitänyt päiväkirjaa, joka ei välttämättä ole aivan perinteisin. Yleensä päiväkirjaan kirjoitetaan ajatuksista sekä asioista, joita voi olla vaikea tai mahdoton kertoa muille, mutta kirjoitetussa muodossa ajatuksien purkaminen kuitenkin helpottaa. Päiväkirjaan saatetaan myös kirjoittaa elämän merkittävistä tapahtumista, jotteivät ne unohtuisi. Tavallaan päiväkirjaa voisi luonnehtia henkilökohtaisen blogin ylläpidoksi. Tästä päiväkirjastani ei kuitenkaan varsinaisesti löydy paljoakaan tietoa…
Viimeaikoina varmasti jokainen sivuillani käynyt on huomannut sivuston ilmeen taas hieman muuttuneen. Mahdollisesti yksi merkittävimmistä muutoksista on ollut uuden Logon ilmestyminen. Vaikka ulkonäöllisesti se on yksinkertainen — olen siitä silti hyvin ylpeä. Sen merkitys ei varmasti monelle ensisilmäyksellä aukea samalla tavalla kuin minulle. Ja sen takia todennäköisesti sainkin heti monta kysymystä: ”Mitä logoni tarkoittaa?”. Logon tarina…
Kävin pyörähtämässä viikon reissulla Kreikan saaristossa, Kosilla. Matka oli minulle ensimmäinen ulkomaanmatka jonka teen yksin. Samalla se oli myös ensimmäinen kerta, kun nousen matkustajalentokoneen kyytiin. Uskokaa tai älkää. Vain kerran aiemmin olen ollut yläilmoissa sukulaisen pienlentokoneen kyydissä, mutta siinä kokemukseni lentämisestä. Sekin tapahtui ollessani noin 10-vuotias, enkä muista siitä kovin paljoa. Aina en onneksi kuitenkaan…
On elokuvia joista huomaa ensimmäisillä minuuteilla että metsään menee. On elokuvia jotka pitävät sinua otteessaan hetken aikaa, kunnes tunnelma lopahtaa ja vaihdat vapaaehtoisesti kanavaa. On elokuvia joiden keskellä nukahdat, etkä herätessäsi edes halua tietää loppuratkaisua. Sitten on niitä elokuvia mitkä saavat sinut sohvalta ylös ja kierroksille — ne elokuvat joihin et kyllästy, vaikka muistat tarinan täydellisesti…
Olen osallistunut Tough Viking kilpailuun kahdesti Helsingissä, vuosina 2015 ja 2018. Tässä blogitekstissä kerron osallistumisesta, harjoittelusta ja kilpailusta. 12 KM, 21 ESTETTÄ, SADE JA UKKONEN Tough Viking 2015 Tough Viking on Pohjoismaiden suurin esteratakilpailu. Osallistuin kyseiseen kilpailuun. En oikeastaan tiennyt mihin olin lähtemässä mukaan. Alkutilanne oli sellainen etten ollut lenkillä käynyt reiluun puoleen vuoteen. Enkä…
Olen aina pitänyt tatuoinneista ja haaveillut siitä, että jonain päivänä vielä ottaisin oman. Viitisen vuotta sitten aloin miettimään tatuoinnin ottamista, en ollut silloin varma minkälaisen haluaisin tai minne. Pyörittelin mielessäni vuosien varrella useita satoja tatuointi vaihtoehtoja. Mutten koskaan osannut päättää, enkä ole saanut aikaiseksi ottaa yhteyttä keneenkään tatuointiartistiinkaan apua varten. Suunnittelin omani Muuttaessani Jyväskylään syksyllä 2014 sain sellaisen tatuointi-idean…
- 1
- 2