Alkoholin käyttöni on laskenut vuosien mittaan voimakkaasti monesta syystä ja viimein saavutin sen pisteen elämässäni, kun minulta ei enää kysytä: ”Miksi et juo?” Sen sijaan minulta kysytään nykyään: ”Milloin juot seuraavan kerran?” Kysymyksien välillä on selkeä ero, joka aiheuttaa positiivisia viboja. Se ymmärretään, että jos päätän olla juomatta, niin silloin myös olen juomatta. Sitä ei enää kyseenalaisteta. Miksi? Miksi? Kieltäydyn näistä tarjouksista todennäköisesti lähemmäs 97 % varmuudella ja minulla on siihen syyni. Jälkimmäinen kysymys hieman huvittaa, koska onhan se tosiaan harvinaisuus nähdä minut humalaksi kutsutussa tilassa.
Alkoholin käyttötavat muuttuneet huomattavasti
Olen aina ollut suhteellisen kiltti ja rauhallinen lapsi. Ensimmäisen kerran koskin alkoholiin ”vasta” 16-17-vuotiaana. Sitten seuraavan kerran kunnolla, kun täytin 18-vuotta. Päihteet eivät ole kuuluneet elämääni ennen sitä juuri millään tavalla, vaikka välillä sitä nuorempana mietti, että olisiko esimerkiksi tupakan polttaminen hyvä keino saada kavereita, koska kaikki ”kovat jätkät” tekivät niin. Onneksi en koskaan aloittanut sitä järjetöntä harrastusta! Palataan alkoholiin.
Kun täytin 18-vuotta alkoholin käytöstä tuli melkein viikoittaista (viikonloppu). Varmaan vähintään kahden viikon välein tuli otettua kuppia oikein kunnolla. Juominen oli kirjaimellisesti humalahakuista touhua, ei mitään yhden viinilasillisen nautiskelua. Ei se lasilliseen jäänyt. Kaksi pullollista on varmasti lähempänä todellisuutta. 20 annosta oli ihan normaalin illan saldo. Minulla ei koskaan ollut krapulaa, vaikka join mitä ja miten paljon tahansa. Eikä se todellakaan ole kehumisen asia. Olisi ollut ainoastaan hyvä, jos elimistö olisi seuraavana aamuna muistuttanut oikein kunnon ”tappodarralla”, ettei tämä todellakaan ole sinulle hyväksi. Ehkä järkevänä nuorena olisin ottanut siitä vihjeestä opikseni. Juominen ei vaikuttanut esimerkiksi harjoitteluun millään tavalla — niin ainakin tietämättömänä uskottelin itselleni. Asenne oli: Jos juodaa, niin silloin juodaan. Saunakaljat eivät koskaan puolestaan kuuluneet tapoihini. Ei maku, vaan se fiilis…
Ajanvietettä
Juominen oli hauskaa ajanvietettä kavereiden kanssa, mitäpä me muutakaan. Alkoholi sai itsestäni esille uusia piirteitä, olin aina ollut ujo, hiljainen ja rauhallinen (edelleenkin, oman käsitykseni mukaan). Olin maistissa paljon sosiaalisempi. Yllätys, yllätys. Tavallaan pidin sosiaalisesta minästäni, mutta alkoholin käyttö meni meillä aina yli, vaikka itselläni se ei painanutkaan ulkoisesti muualla kuin pankkitilillä. Tai, no tietysti siinä hetkessä, kun silmät alkoivat seisomaan ja askel viemään jonnekin muualle kuin suoraan… Varmasti samalla elimistö kamppaili hiljaa kaikin voimin polttaakseen kyseisen turhan aineen pois.
Tämä vaihe elämästä oli hetkittäistä ja kesti yhteensä noin 2 vuotta. Humalahakuisuus ei hävinnyt sinä aikana mihinkää, mutta sen lisäksi, itseluottamuksen kasvaessa tytöt alkoivat kiinnostaa enemmän ja enemmän. Epäilen, että on yleistä lähteä baariin poikaporukalla ajatusmaailmalla: ”Kuka narraa kuumimman kissan.” Tässä harrastuksessa olin mielestäni äärettömän huono. Koska mitä korkeammalle promillet kasvoivat, niin sitä vähemmän oikeastaan halusin tehdä tuttavuutta kenenkään kanssa, varsinkaan tyttöjen — sen verran yleensä tajusin, ettei älyllisestä keskustelusta tule tässä tilassa yhtään mitään. Ja oikeasti en ole tällainen? Enhän? Parempi jättää vaikutuksen tekeminen, johonkin mielekkäämpään ajankohtaan.
Aikaa kuluu ja elämä opettaa
Alkoholin käyttö kohdallani on laskenut hurjien ensimmäisten täysi-ikäisyys vuosien jälkeen huimasti. Se on ollut täysin tietoista. Humalahakuisuus alkoi laskemaan, enkä koskaan välittänyt yhden illan jutuista. Tajusin myös sen, etten välttämättä halua löytää ”sitä oikeaa” baarin tanssilattialta, vaikkei sekään mahdottomuus tietenkään olisi. Huomion arvoinen seikka on se, että en vieläkään ole koskaan ollut krapulassa eli se ei ole osallisena alkoholin kulutuksen vähentymiseen. En tiedä mistä se johtuu, mutta ei varmasti siitä, ettenkö olisi juonut tarpeeksi. Hyvä viinapääkö? Olen kuitenkin saanut kuulla monesti tekemisistäni aamulla, ilman minkäänlaista muistikuvaa tapahtuneesta. Tähän vedän sellaisen rajan, etten enää ikinä halua olla sellaisessa kunnossa. En enää ikinä.
Suurin syy juomisen vähentämiseen on ollut juuri tämä kuntosaliharrastus, joka on tehnyt minusta kaikin puolin paremman ihmisen. Aivan jokaisella elämän osa-alueella. Aloin lopulta ymmärtämään enemmän ravinnon merkityksestä ja siitä, että minkälaista roolia alkoholi näyttelee esimerkiksi palautumisen osalta. Olen myös nähnyt ja ollut todistamassa tapahtumia, jotka ovat jättäneet pysyviä jälkiä, liittyen alkoholiin.
Tiedän alkoholin käyttöni olleen aivan järjetöntä, mutta menneisyyttään ei voi muuttaa. Onneksi tulevaisuuteen voi vaikuttaa. En koe, että sen käyttö olisi ollut ikinä minulla ongelmatasolla (kertamäärällisesti varmasti kyllä), vaikka rahaa siihen upposi aikoinaan turhan paljon. Olen kuitenkin nähnyt useita skenaarioita, joissa vanhempien alkoholiongelmat ovat johtaneet lapsen kehitysvammaisuuteen ja samalla se on pilannut koko lapsen tulevaisuuden, kirjaimellisesti. Olen nähnyt kuinka isä on sammunut keittiön lattialle ruokaa laittaessaan ja hänen kouluikäinen tyttärensä joutuu siirtämään tämän sohvalle nukkumaan. Esimerkkejä olisi antaa kymmeniä, ellei satoja… Tällaisissa tilanteissa sitä miettii, että miksi?
Rajan vetäminen
Olen nähnyt paljon ja olen nähnyt tarpeeksi. Alkoholi voi tuhota ihmiselämiä, eikä se ole sen arvoista. Aikaisemmat kokemukset ovat toimineet oppeina ja ne ovat menneet perille. Ajatusmaailma alkoholin suhteen on saanut ajan mittaan hyvin negatiivissävyitteisen sävyn ja sen suhteen olen itselleni vetänyt tietynlaisia rajaviivoja. En näe punaista alkoholia nähdessäni, mutta itselleni sillä ei ole enää juurikaan tarjottavaa. Alkoholi on esteenä rakastamassani lajissa kehittymisen ja elämäntyylini tiellä. Se näyttäytyy pankkitilillä miinusmerkkisenä summana ja osaan pitää hauskaa ilman sitäkin, itseasiassa huomattavasti paremmin!
Alkoholin käyttö jää nykyään osaltani muutamaan punaviinilasilliseen kerralla ja nämä kerrat vuodessa pystyy laskemaan yhden käden sormilla (muuttuvia käsitteitä ovat sitten ”muutama” ja lasin koko). Milloin siis juon seuraavan kerran? En rehellisesti tiedä. Ei siitä ainakaan kalenterissani ole minkäänlaista mainintaa.
Suhteemme on kariutunut.