Elämäni aikana olen ollut monenlaisissa valintakokeissa mukana, joko osallistumassa tai valvomassa niitä. Esimerkiksi hain 6 kertaa fysioterapian koulutusohjelmaan ja kävin 4 kertaa valintakokeissa (kolmessa eri kaupungissa). Olen myös muun muassa osallistunut Erikoisrajajääkärikoulutuksen valintakokeisiin menestyksekkäästi.
Tällä hetkellä opiskelen fysioterapiaa ja Tutor -koulutuksen kautta olen osallistunut valintakokeiden järjestämiseen sekä toteutukseen. Olen ollut useiden satojen hakijoiden kanssa samassa tilanteessa monta kertaa. Nähnyt vierestä lukemattoman määrän onnistumisia, epäonnistumisia ja epäröintiä itseään kohtaan.
Näissä tilanteissa olen oppinut äärettömän paljon ja monesti joutunut miettimään epäonnistumisiani sekä sitä, miksei minua valittu taaskaan. Kuvittelen tietäväni mistä puhun, kun kerron siitä kuinka valintakokeissa pystyy tekemään vaikutuksen:
1. Valmistaudu
Ota selvää siitä mitä osioita valintakokeissa on. Ota selvää mitä siellä tullaan tekemään ja kysymään. Etsi tieto keskustelufoorumeilta tai etsi käsiisi ihminen joka on käynyt kyseisen koulutuksen tai paraikaa opiskelee sitä. On aina parempi tietää asioista etukäteen edes jotain, ettei vain käy niin, että valintakokeissa pyydetyt asiat lamaannuttavat täysin.
Kaikkeen ei voi valmistautua, koska valintakokeissa voidaan pyytää tekemään vaikka kuinka älyvapaita asioita. Mutta, jos valintakokeisiin kuuluu esimerkiksi liikunnallinen osuus, johon on ennalta kerrottu tulevat harjoitteet, harjoittele! Tai, jos valintakokeissa on kirjallinen osuus, lue! Miksi antaa kenellekään tasoitusta sen takia, että jätät harjoittelematta, kun tiedät pystyväsi siihen.
2. Ole oma itsesi
Tule paikalle omana itsenäsi. Minkään roolin vetäminen ei tule pitkällä tähtäimellä toimimaan, sitä ei pysty näyttelemään loputtomiin. Todellinen luontosi paljastuu lopulta joka tapauksessa. Sinun on myös paljon helpompi sekä rennompi olla, kun olet vain sinä. Valintakokeissa kaikki ovat samalla viivalla, kaikki ovat keskenään tasa-arvoisia ja harva todennäköisesti tuntee sinua. Tiedät itse kuka olet, joten korosta parhaita puoliasi ja tuo ne esille. Persoonat nousevat joukosta aina.
3. Hymyile
Aina. Hymyile! Hymyily on paras valttikortti mitä valintakokeissa voit käyttää. Käytä sitä paljon! Se tekee sinusta helpommin lähestyttävän ja kertoo arvioijalle sen, että oikeasti olet vilpittömästi kiinnostunut asiasta. Huomion arvoinen seikka on myös se, että karkeasti arvioituna 95 % ihmisistä ei hymyile jännittäessään. Perusilme on turhan usein tuima, eli mikä olisi parempi tapa erottua joukosta kuin hymy? Parempaa vaihtoehtoa ei yksinkertaisesti ole. Hymyily on PARAS vaihtoehto.
4. Kuuntele
Usein ohjeet toistetaan ainoastaan kerran. Ohjeet saattavat olla myös hyvin lyhyesti esitetty tai ne saattavat olla erittäin epäselviä. Joten kuuntele tarkkaan aivan alusta asti. Joltain toiselta osallistujalta saattaa mennä tärkeitä huomioita toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kun sinä puolestasi pystyt poimimaan pisteet kotiin.
5. Huomioi muut
Harvoin olet valintakoetilanteessa yksin. Varsinkin erilaisissa liikuntaosioissa tai ryhmäkeskusteluissa muiden huomioiminen on erityisen tärkeää. Ole kohtelias. Anna toisille puheenvuoro, ole kiinnostunut heidän taustoistaan, ideoistaan ja siitä mitä he haluavat sinulle ohjeistaa. Huomioi muita esimerkiksi avaamalla ovia tai ojentamalla liikuntatilanteessa jumppakeppejä. Pienillä teoilla voi olla suuri vaikutus tulevaan, koska koskaan et voi tietää minkälaisia piirteitä tilanteen arvioitsija haluaa löytää.
6. Tee jotain mistä sinut muistetaan
Esittäydy räväkästi, tee liikuntaosiossa voltti tai yllätä valintakokeen valvoja älykkäällä kysymyksellä. Tee jotain mistä jäät ihmisten mieliin, se voi olla aivan mitä tahansa! Valintakokeissa käy usein satoja opiskelupaikkaa tavoittelevia ja jollain tavalla sinun kannattaa erottautua siitä joukosta. Tasa paksuun massaan häviäminen ja virran mukana pyöriminen eivät palvele sinua mitenkään. Tässä tilanteessa sinun on haluttava erottua joukosta, vaikka se ei tavallisesti olisi tapaistasi.
7. Keskity
Keskity omaan suoritukseesi. Olet tilanteessa, jossa sinun täytyy tehdä parhaasi. Vähempi ei riitä. Tee sitä mitä on pyydetty, kuuntele tarkasti ja lue ohjeet huolellisesti. Jätä ylimääräiset ajatukset tilanteen ulkopuolelle. Ainoa tehtäväsi tällä hetkellä on päästä tilanteesta kunnialla läpi. Aikaa on aina rajallisesti, joten käytä se järkevästi.
8. Muista katsekontakti
Katse harhailee. Katse poukkoilee omista varpaista, seiniin ja lattian kautta katonrajaan. Nyt ollaan vaarallisilla vesillä. Katsekontaktin vältteleminen antaa sinusta todella epävarman kuvan. Se on arvioitsijalle lähestulkoon punainen lippu. Kun avaat suusi — puhu ihmisille. Ota katsekontakti heidän kanssaan, haluat tehdä heihin vaikutuksen! Ja vaikka et koko aikaa olisikaan äänessä, on sinun silti seurattava tilannetta tarkasti ja oltava hereillä. Seinät, eikä varmasti varpaasikaan koskaan tule auttamaan sinua tilanteesta pois, eivätkä ne todellakaan välitä katseestasi.
9. Ole aktiivinen
Tee aina aloite mikäli sinulla on mahdollisuus. Oli kyseessä sitten ryhmäkeskustelu tai ohjaustuokio. Astu esiin, ensimmäinen toimija saa aina arvostusta sivustakatsojien silmissä. Onnistut näin antamaan itsestäsi oma-aloitteisen, itsevarman ja rohkean kuvan.
10. Asennoidu oikein
Tule valintakokeisiin sillä asenteella, että aiot saada sen koulupaikan. Tietenkin jokainen valintakoe on tilaisuus oppia uutta, mutta ne eivät ole sellaisia tilanteita joihin haluat tulla uudelleen ja uudelleen. Valmistaudu kunnolla ja tee valintakokeissa parhaasi. Anna kaikki mitä sinussa on annettavaa. Asenne on kaikki kaikessa. Paikalle ei kannata ilmestyä luovuttajan asenteella, sen näkee jo päälle päin ja pelisi on aika pitkälti puolestasi pelattu. Koulupaikkaa tosissaan haluavat erottuvat joukosta edukseen ja he ajavat mennen tullen muiden ylitse uusia opiskelijoita valittaessa. Ole itsevarma, mutta älä kuitenkaan anna itsestäsi ylimielistä kuvaa.
11. Käytä tilaa
Jos esimerkiksi liikuntaosiossa on rytmiikkaa ja sinulle on määrätty alue, jota saat käyttää liikkumiseen — hyödynnä sitä monipuolisesti! Liiku lattian tasossa, käytä seiniä hyödyksesi ja hyödynnä ilmatilaa hyppyjen avulla. Kulje suurin elein alueen halki ja tee siitä kenttä inspiraatiolle. Yksin nurkassa ja pienillä ujoilla liikkeillä et varmasti saa arvioijalta kovin lämpimiä katseita. Erotu joukosta ja anna mennä!
12. Naura itsellesi
Heittäytymistä vaaditaan paljon ja tosikkona sellaisessa on hyvin vaikea pärjätä. Älä ota asioita liian vakavamielisesti vaan naura itsellesi. Se on aina puoleensavetävä ominaisuus. Nauramisella pystyt keventämään koko tilanteen ilmapiiriä sekä rentouttamaan omaa olotilaasi. Kaiken ei tarvitse onnistua täydellisesti, mutta rennolla olemuksella ja nauramisella pystyt pelastamaan monia tilanteita. Älä ruoski itseäsi siitä, jos jokin ei mene aivan kuten halusit, vaan jatka eteenpäin ja näytä ettet lannistu pienistä. Uskalla nauraa epäonnistumiselle ja iloita, vaikka sisäisesti saattaa sattua.
Onnea matkaan, valitse oikein!
Seuraile sosiaalisessa mediassa! 🙂
Facebook: @aaroblogi
Instagram: @aarohuttunen
Snapchat: @aarouh