Treenipäiväkirjan ylläpito kannattaa

 Nyt aattelin perusteellisesti kertoa, mitä mun treenipäiväkirja pitää sisällään. Ei se oo salaisuus, eikä kyseinen vihkonen niin henkilökohtainen oo, ettei sitä kukaan muu saa nähdä. Päiväkirja sisältää: mun itsetekemiä treeniohjelmia, mietteitä treeneistä ja merkintöjä kehityksestä. En oo mallia treenipäiväkirjan tekemiseen ottanut mistään, vaan ihan itse oon ajan kanssa muuttanut sitä siihen suuntaan kuin näen parhaaksi.
Ulkoapäin vihko näyttää ihan normaalilta, ei poikkea mitenkää mistään perus kouluvihkosta. Ensimmäisestä aukeamasta kuitenkin jo huomaa mitä varten se on olemassa. Tottakai sieltä tulee heti naamalle motivaatio lausahduksia! Aivan loistava motivaation lähde.
 

Treenipäiväkirja

Seuraavalta aukeamalta löytyy ensimmäinen treeniohjelma, jonka olen vihkoon suunnitellut. Elikkä vuosi on 2013 ja Maaliskuussa aloin täyttelemään tätä päiväkirjaa aktiivisesti, siitä asti on tullut päiväkirjaan merkittyä kaikki treenit ylös. Ensimmäistä ohjelmaa en kovin järkeväksi välttämättä kehuis, mutta jostain se on alotettava, kaikki tosiaan itse opiskeltu ja kokeiltu… Tältä se nyt sitten näytti:
Seuraavalle sivulle aloin kirjaamaan sarakkeisiin päiväyksen, milloin treeni on vedetty. Kirjoitin ylös myös mikä treeni oli kyseessä. Viimeiseen sarakkeeseen kirjoittelin fiiliksistä, miltä treeni tuntui ja päiväkirjan alkuvaiheessa näköjään oon kirjoittanut myös seuraavan päivän olotilat, se on jäänyt myöhemmin pois.
Treeniohjelmat mulla on yleensä kestänyt 6-8 viikkoa ja sitten oon vaihtanut erilaiseen ohjelmaan. Joten, kun treeniohjelmaa olen suorittanut haluamani ajan verran niin teen päiväkirjaan jonkinlaisen yhteenvedon, siitä miten treenit ovat kulkeneet noin kokonaisuutena. Mitä hyvää treeneissä oli, mitä huonoa, mitä pitäis ottaa huomioon seuraavaa ohjelmaa miettiessä.
Annan ”Fiilis”-sarakkeeseen myös arvosanan, joka treenikerran jälkeen. Muutaman ensimmäisen kuukauden aikana arvosanat olivat: Huono, Hyvä, Loistava. Huomasin kuitenkin, että jotenkin tarkemmin ne ois parempi merkata, koska kaikki treenit olivat omasta mielestäni ”Loistavia”, mitä ne eivät todellakan olleet. Myöhemmin siirryin arvosana menetelmään: – – -, – -, -, +, ++, +++. Kolme miinusta on todella huono treeni, kun taas kolme plussaa on aivan loistava. Siinä on jo asteikkoa, jonka mukaan treenit on monipuolisemmin arvosteltavissa. Tää arvosana systeemi on toiminut paremmin. Ja todellakaan eivät kaikki päivät voi olla hyviä, joten sillon se myös kirjoitetaan ylös. Silloin tietää, että on jotain mennyt pieleen, huono treeni, päivä, olo tai muuta vastaavaa. Siihen sitten etitään vastauksia myöhemmin.

Sisältää kaiken 

 
Siirryin myöhemmin siihen, että kirjaan kaikki käyttämäni painot ja liikkeet paljon tarkemmin kuin, mitä aiemmin olin kirjannut. Sillä keinolla sain paljon paremman perspektiivin siitä missä ollaan menossa ja mitä seuraavassa treenissä olisi sitten hyvä muuttaa.
 
Treeniohjelman suunnittelutapa ei oo muuttunut mihinkää, sitten alkuaikojen. Tän hetkinen ohjelma näyttää tältä.
Aivan vihkon lopussa on sitten ylhäälle rustattu ympärysmittoja, mitä joskus tuli mittailtua (tällä hetkellä ei). Sinne on myös merkitty paino, mitä milloinkin on painanut. Palkitsevaa kyllä seurata niitä lukemia.
Aina, kun on mahdollista käydä ilmaiseksi, jossakin kehonkoostumusmittauksessa niin tottakai meen! Kaikista mittauksista oon säilyttänyt laput, että niitä voi sitten joskus myöhemmin tuijotella. Vaikkeikaan ne mitenkää hirveän luotettavia saata olla, kun ne tehdään keskellä päivää, maha täynnä, juuri treenanneena ja niin edelleen. Sellaiset testit pitäis tehdä juuri herättyä, silloin ne olis kaikkein luotettavimmillaan. Mutta saahan niistä jotain suuntaa siitä, missä mennään. Kannattaa kyllä käydä.
 
 
Alkuaikoina mun paino ei liikkunut suuntaan, eikä toiseen. En tiennyt ravinnosta oikeastaan mitään. Tuli kuitenkin mitattua paino silloin tällöin, vaikkei siinä mitää tapahtunutkaan, se oli tapa. Mutta mitä tosta nyt voi päätellä: Paino ei noussu, ei tippunu. Kävin kuitenkin salilla ahkerasti, ainakin voisi luulla, että kiinteydyin edes? Toivottavasti….
Siinäpä mun tapa pitää treenipäiväkirjaa. Todella yksinkertainen ja helppo tapa. Itse oon tykänny hoitaa tän asian näin. Hyvin on toiminut. Ensimmäiset viikot tänki homman kanssa oli yhtä tuskaa, mutta niin kuin kaikissa asioissa, niin kyllä se lopulta palkitsee. Eikä todellakaan vie päiväkirjan täyttäminen paljon aikaa, vaikka moni niin varmasti kuvittelee.
Hyvä tapa pysyä selvillä omasta kehityksestään ja erinomainen motivaation lähde. Päiväkirjasta näkee, miten pohjalta on aloitettu ja miten pitkälle sitä ollaan päästy!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *