Suomalainen Miljonääri Thaimaassa | Marko Lipponen (2. osa)

0

”Aina pittee olla sen verran rahhoo, että voipi maksaa velat pois,
jos alkaa pankinjohtaja vittuilla.”
– Reino Laakkonen, miljonääri liikemies


Marko Lipponen, (@lipponenm) on sarjayrittäjä, osake-, metsä- ja asuntosijoittaja. Aikaisemmin Marko on tehnyt muun muassa lähihoitajan töitä ja sittemmin johtanut useampaa hoivakotia, myös ulkomailla – myöhemmin myynyt omistuksensa eteenpäin. Marko on asunut useammassa maassa, kuten Singaporessa ja Thaimaassa, hän myös omistaa asuntoja kolmessa eri maassa. Edelleen hän on mukana muutamassa pienemmässä suomalaisessa yrityksessä, vaikka hän itse asuu tällä hetkellä Thaimaan rannikolla.

Marko esiintyy kanavalla toistamiseen valtavan kysymystulvan saattelemana. 2. osassa paneudutaan Markolle esitettyihin kysymyksiin ensimmäisen kohtaamisen perusteella: Markon haastattelun 1. osa.

Voit kuunnella podcastia muun muassa Apple Podcasts, Google Podcasts, Spotify ja Anchor.

Haastattelu löydettävissä myös Youtubesta.

Kysymykset

Kaikki alla olevat kysymykset eivät haastattelun aikana välttämättä esiinny kronologisessa järjestyksessä. Osa kysymysten vastauksista saattaa tulla esille hieman erilaisen kysymyksenasettelun takaa.

Lähes kaikki kysymykset löydettävissä 1. osan kommenttiosiosta. Marko vastaa haastattelun aikana valitsemiinsa kysymyksiin rehellisesti ja totuuden mukaisesti. Alla muutamia esimerkkejä kysymyksistä, joihin löydetään vastaus:

  1. Mihin miljonääri sijoittaisi nyt 15 000€?
  2. Millainen asunto olisi hyvä ensimmäiseksi sijoitusasunnoksi?
  3. Mitä lähtisit opiskelemaan lukion jälkeen, jos nyt olisit valmistunut vai menisitkö ollenkaan ja miksi?

5 Kysymystä kohti parempaan elämää

  1. Mikä on suosikkikirjasi ja miksi?
  2. Lempi ”Lifehack”?
  3. Suurin virheesi elämässä?
  4. Minkä neuvon antaisit 18-vuotiaalle itsellesi?
  5. Minkä unelman aiot saavuttaa lähitulevaisuudessa?

Kirjasuositukset

*Sisältää mainoslinkkejä.

Haastattelun pohjalta poimitut asiat

  • Visa Run Thaimaa. (51:00)

Tavoitettavuus

Kotisivut: https://www.markolipponen.com
Instagram: https://www.instagram.com/lipponenm/

Katso ja kuuntele myös Marko Lipposen haastattelun 1. osa:
Suomalainen Tuntematon Miljonääri Thaimaassa | Marko Lipponen (1. Osa)

Mikä oppi tai ajatus haastattelusta jäi päällimmäisenä mieleen
– kerro siitä muille ja opit parhaiten myös itse!

Lisää inspiraatiota kirjoista:
Lukulista

Miljonääri

JÄTÄ VASTAUS

Pyydän, jätä kommenttisi!
Pyydän, anna nimesi tähän