Unelmien päiväkirja

Olen puolen vuoden ajan pitänyt päiväkirjaa, joka ei välttämättä ole aivan perinteisin. Yleensä päiväkirjaan kirjoitetaan ajatuksista sekä asioista, joita voi olla vaikea tai mahdoton kertoa muille, mutta kirjoitetussa muodossa ajatuksien purkaminen kuitenkin helpottaa. Päiväkirjaan saatetaan myös kirjoittaa elämän merkittävistä tapahtumista, jotteivät ne unohtuisi. Tavallaan päiväkirjaa voisi luonnehtia henkilökohtaisen blogin ylläpidoksi.

Tästä päiväkirjastani ei kuitenkaan varsinaisesti löydy paljoakaan tietoa ajatuksenjuoksustani, kokemuksistani tai tunteistani, vaikka ajatuksia sekä ideoita se pitääkin paljon sisällään. Nimittäin kirjoitan päiväkirjaa ainoastaan unelmistani ja tavoitteistani. Asioista ja aiheista, jotka haluaisin tämän lyhyen elämän aikana saavuttaa tai joihin haluaisin vaikuttaa.

Mitä kaikkea päiväkirja pitää sisällään?

Sanoja, lauseita ja suunnitelmia — liittyen aivan kaikkeen, ihmiseen kokonaisuutena.

Satoja erilaisia kysymyksiä:

  1. Millainen haluaisin olla?
  2. Mitä haluaisin saavuttaa?
  3. Mitä haluaisin omistaa?

Mitä itsessäni haluan kehittää sosiaalisesti, psyykkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti. Päiväkirjani kertoo minulle tavoitteistani ja samalla muistuttaa niistä säännöllisesti. Suurinta osaa tavoitteista ei edes pysty rahalla saavuttamaan, mutta ehkä kuitenkin hieman edesauttamaan.

Konkreettinen omaisuus on yleensä ensisijainen tavoitteiden aihe ja tottakai sellainen kuuluu yhdeksi osaksi myös minun unelmiani, mutta loppujen lopuksi se on vain pieni osa kokonaisuutta. Raha ei nimittäin koskaan ole ollut itselleni suunnan määrittäjä, vaikka sitä on aina hyvä olla (tarpeeksi) ja oikein käytettynä sillä saadaan aikaan turvallisuuden tunnetta. Omaisuus tai varallisuus ovat vain yksi palanen kokonaisesta palapelistä, joka on tarkoitus rakentaa.

päiväkirja

Miksi Unelmien päiväkirja?

Olen kuullut ja lukenut siitä paljon, kuinka omalla käsialalla kirjoitettu teksti pystyy motivoimaan ihmisiä. Halusin kokeilla sitä ja pystyn nyt allekirjoitan kyseisen väitteen.

Etsin täydellistä päiväkirjaa jonkin aikaa, koska mikä tahansa vihko ei todellakaan käynyt. Näenhän sen kuitenkin joka päivä ja vaikka en sitä avaisikaan, se on silti aina näkyvillä. Sillä mikä on poissa silmistä, saattaa unohtua. Ja nyt kyseessä ovat tavoitteeni — niitä ei  todellakaan sovi unohtaa koskaan.

Musta kirja, jonka kannessa rikottu lasi. Täydellistä. Menee sisustuselementtinä ja sopii äärimmäisen hyvin tarkoitusperiin. Tavoitteet ovat tehty saavutettaviksi. Tässä tapauksessa rikkoutunut lasi kuvastaa saavutettua tavoitetta.

Päiväkirjat ovat usein henkilökohtaisia ja se pätee myös tämän päiväkirjan kohdalla. Tavoitteeni ja unelmani kuuluvat vain minulle. Toiset niistä onnistun saavuttamaan, mutta useita kuitenkaan en. Olen päästänyt mielikuvituksen täysin valloilleen niitä ylös kirjoittaessani.

Edit (2023). Kirjoitin aiheesta ensimmäisen kerran vuonna 2016, jonka jälkeen Unelmien päiväkirja on muuttanut muotoaan monesti.

päiväkirja

Päiväkirjan sisältö (2016)

Voin silti antaa yksinkertaisen esimerkin yhdestä tavoitteesta, jonka moni muukin saattaisi kirjoittaa ylös. Liittyen siihen millainen haluan olla: Haluan rehellisesti olla itsevarmempi. Olen jakanut itsevarmuuden vielä pienempiin lokeroihin. Yksi niistä on sellainen, että haluan itsevarmuuden näkyvän enemmän hymyilyn kautta.

Sillä on ihmeellinen vaikutus ihmisen mieleen, kun joka päivä lukee läpi tavoitteitaan kirjoitetussa muodossa. Joukossa on suuria sekä pieniä tavoitteita — tiedätkö sen tunteen, kun pystyt vetämään saavutetun tavoitteen päälle raksin, X saavutettu? Jos et tiedä mistä puhun, niin suosittelen vakavasti kokeilemaan.

Saavutettua tavoitetta voi tietysti aina lähteä jalostamaan pidemmälle (One down, two to go…), siitähän on tässä on kysymys. Itsensä motivoimisesta ja kehittämisestä!

Edit (2023). Olen myöhemmin kertonut useamman kerran tarkasti mitä Unelmien päiväkirja pitää sisällään, miksi ja mitä siihen kirjoitan.

Päiväkirjan sisältö (2018)

Ohessa video vuodelta 2018, jossa kerron tarkasti ensimmäistä kertaa mitä Unelmien päiväkirja pitää sisällään. Vanha päiväkirja vuodelta 2016 on edelleen olemassa tähän aikaan.

Päiväkirjan sisältö (2019)

Vuonna 2019 kerran ensimmäistä kertaa Saavutus Podcastissa uudistetusta Unelmien päiväkirjasta.

Ajatuksista tavoitteiksi ja tavoitteista todeksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *