Mukavuusalue ja Siltä Poistuminen


Oon oppinut/alkanut elämään tässä muutaman vuoden sisällä sillä tavalla, että mun on jatkuvasti päästävä pois omalta mukavuusalueelta kehittyäkseni. Siis tietoisesti haluan pois sieltä mukavuusalueelta, kehittääkseni itseäni entistä paremmaks. Oli asia sitten mikä tahansa, treenaaminen, opiskelu tai vaikkapa käytöstavat…

Mulla on valtava halu kehittää itteeni, joku kehityksen kohde on aina. En haluu jämähtää paikalleni ja elää mukamas ”onnellisena” tavoittelematta mitään.

Meillä kävi koulussa viime perjantaina psykologi pitämässä yhden oppitunnin. Musta tuntuu, että tavallaa heräsin sillä tunnilla… Se oli varmaan ensimmäinen tunti, joka pysty pitämään mun mielenkiinnon yllä koko ajan, ei edes tehnyt mieli kaivaa kännykkää taskusta. Propsit siitä psykologille!

Mihin tää mun ”herääminen” sitten liittyy?

Psykologi kertoi millaisista syistä ihmiset käyvät hänen puheillaan. Yksi eniten esillä oleva asia oli se, että ihmiset käyvät kertomassa hänelle siitä, etteivät ole tyytyväisiä omaan liikkumiseensa. ”En ole liikunnallinen ihminen.”. Psykologi ei kuulemma itse ymmärtänyt sitä käsitettä, miten se on oikeasti mahdollista, ettei ole ”liikunnallinen”, siis ihminenhän on luotu liikkumaan?! Miten joku ei voisi olla liikunnallinen? Mietin itsekkin tunnilla sitä asiaa ja päädyin siihen tulokseen, ettei kyseisessä ilmauksessa oo mitään järkeä. Maailmassa on tuhansia ja taas tuhansia liikuntamuotoja ja lajeja, sun täytyy vaan löytää se sun oma juttu.

Mutta tiedän kyllä ton tunteen itekki ja oon tehny sitä ihan samaa asiaa sillon nuorempana. Joko en ollu tarpeeks notkee, tarpeeks hyvä jalkapallossa tai koripallossa, sen takia en halunnu sellasia asioita myöskään tehdä ja välttelin niitä. Miksi mä uskottelin itelleni olevani huono jossain urheilulajeissa? Tietenkään en oo niissä loistava, kun en oo koskaan niitä harrastanu, mutta ei se tarkota sitä, että oisin huono tai että tulisin aina olemaan huono. Jos kuitenkin aina uskottelen itselleni olevani huono jossain, niin silloin todellakin tulen aina olemaan… Tähän ajattelumalliin pitää saada muutos, ei saa ajatella, että on huono jossain. Täytyy ajatella esimerkiksi näin: ”Haluan oppia golffaamaan ja voin myös kehittyä siinä.” Se on pieni asia, mutta samalla niin suuri ja merkittävä. Pieni ajatusmallin muutos ja suuria voi tapahtua.

Mukavuusalue

Psykologi kertoi, että ihmisethän ovat luonteeltaan suhteellisen negatiivisia, esimerkkinä hän käytti tälläistä juttua: ”Nainen lähtee kauppareissulle, yhdeksässä kaupassa kymmenestä hän saa loistavaa palvelua. Viimeisessä kymmenennessä kaupassa palvelu on aivan surkeaa ja mikään ei toimi. Nainen menee kotiin. Kertooko hän perheelleen yhdeksästä hyvästä ostoskokemuksesta vai siitä yhdestä surkeasta? Tottakai hän ottaa puheenaiheeksi sen surkean kokemuksen ja hyvät unohdetaan.” Tottahan toi on, kun sitä miettii. Ihmisen mieli korostaa kaikkea negatiivista. Ja henkilökohtasesti pyrin tästä tavasta pääsemään irti, yritän etsiä kaikista asioista ne positiiviset puolet ja jättää negatiiviset taka-alalle…

mukavuusalue

Konkreettinen esimerkki ”en osaa” ajatusmallille

Tänä viikonloppuna oli kaverin syntymäpäiväpippalot Lappeenrannassa. Tiesin, että ollaan yökerhoon suuntaamassa. Heti lauantai aamuna (juhlapäivä) heräsin ja ajattelin, ”Eikä… Taasko baariin ja siellä kaikki muut menee tanssimaan. Jäänköhän yksin johonki nurkkaa istumaan.” Oon siis mielestäni huono tanssija, ja yleensä kieltäydyn, jos joku pyytää baarissa tanssimaan… Mutta psykologin sanat tuli mun mieleen. Muutin tietoisesti ajatusmaailmaa niin, että ”Haluan oppia tanssimaan.” Ja oikeasti mikään ei ois siistimpää kuin oppia tanssimaan, mutta oma ajatteluhan sen on aina tähän asti estänyt.

Laitoin aamusella musiikit pauhaamaan ja tanssahtelin yksikseni täällä mun kämpässä. Välillä vilkuilin peilistä, näytänkö niin tyhmältä kuin kuvittelin näyttäväni tanssiessani. No näytinhä mä (ainaki omasta mielestä). Se ei kuitenkaa menoa haitannu, kokeilin huvikseni kaiken näköisiä liikkeitä… Innostuin hommasta siinä määrin, että mulle tuli hiki ja siihen ”tanssimiseen” uppos melkein tunti. Siis oikeasti, tanssin yksin tyhjässä kämpässä melkein tunnin. What the…?

Kelailin hetken mielessäni aikaisempia baarireissuja ja rakensin mielikuvia näkemistäni tanssivista ihmisistä, osasko siellä kukaan tanssia? Osasko? Ehkä joku osas, mutta yleensä se näyttää vaan epämääräseltä heilumiselta. Mietin myös, että miksi välitän baarissa niin paljon siitä, mitä muut musta ajattelee, kun muuten normaalissa elämässä en välitä siitä juurikaan? Päätin, että illalla mä lähen sinne tanssilattialle, oli mikä oli.

Ja niinhän siinä kävi, lähin pois omalta mukavuusalueelta, menin tanssilattialle, viihdyin. En ois ikinä uskonu. Ennen tätä menin tanssilattialle korkeintaan neljän promillen humalassa ja aamulla ei minkäänlaisia muistikuvia tapahtumista. Nyt pohjalla oli vaan yksi pieni ajatusmaailman muutos, joka sen sai aikaan, eikä mikään alkoholi, joka poistaa kaikki estot…

Tästä lähin mun sisäinen Travolta lähtee useemmin sinne tanssilattialle.

Poistu omalta mukavuusalueeltas! Älä pelkää yrittää, koe uusia asioita, tutustu uusiin ihmisiin, opi, kehity ja kasva!

-Aaro

0 0 vote
Article Rating

guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Aaro Huttunen
5 vuotta sitten

Kiitos, kiitos ja kiitos! 🙂

Anonyymi
Anonyymi
5 vuotta sitten

Aivan mahtava teksti ja sä oot ihan asian ytimessä! 🙂 Ihana oot!

0
Kerro mitä ajattelet.x
()
x