HENKILÖKOHTAINEN OHJELMA

Suunnitellaan Sinun näköisesi ohjelma

Harjoitusohjelma

Henkilökohtainen harjoitusohjelma on tarkoitettu sinulle, joka haluat esimerkiksi saada aikaan muutoksia kehonkoostumuksessa, toiminta- ja suorituskyvyssä ja/tai voimatasoissa. Ohjelmat suunnitellaan aina fysioterapeuttisen ja kokonaisvaltaisen näkemyksen pohjalta yksilöllisesti – tavoitteesi sekä toiveesi huomioiden. Ohjelmiin sisällytetään tarpeen mukaan kuntosaliharjoittelua, kehon painolla tehtäviä harjoitteita (myös kotiharjoittelu) sekä aerobisia harjoitteita. Harjoitusohjelmat ovat joustavia ja ne suunnitellaan soveltumaan sinun elämäntyyliisi sekä arkirytmiin sopiviksi.

Ohjelmat ovat kertaluontoisia ja niihin kuuluu kolmen (3) viikon seurantajakso, jonka aikana voimme keskustella kaikesta harjoitteluun liittyvästä sähköpostin tai verkossa olevan chat -palvelun (SykeTribe) välityksellä. Seurantajakson aikana pystymme seuraamaan yhdessä kehitystäsi ja pitämään siitä kirjaa. Jakson aikana pystymme myös tekemään harjoitusohjelmaan muutoksia, mikäli esimerkiksi elämäntilanteesi sitä vaatii.

HENKILÖKOHTAINEN HARJOITUSOHJELMA

129
Harjoitusohjelma suunnitellaan aina tavoitteet, toiveet ja harjoitustausta huomioon ottaen.
  • Harjoitusohjelma
  • Kehonhuolto-ohjelma
  • Alku- & Loppujäähdyttely ohjeet
  • Alkukartoitus
  • Informatiiviset ohjeet
  • SykeTribe -käyttöoikeus
  • 24/7 Valmentajan jatkuva tuki
  • Ohjelman muokkaus
  • Viikoittainen seuranta (3 vko)

VARAA ILMAINEN ETÄTAPAAMINEN

KÄYDÄÄN YHDESSÄ TILANTEESI LÄPI JA MIETITÄÄN KUINKA VOISIMME LÄHESTYÄ ASIAA (15-30 min).

Nimi*

Sähköpostiosoite*

Puhelinnumero

Aihe

Otsikko

Viesti