”Älä arvostele naapuriasi, ennen kuin olet kävellyt hänen mokkasiineissaan.” – Santeri Hilli Santeri Hilli (@santerihilli), on käynyt AMK-tason liikunta-alan koulutuksen ja hän lähti mukaan yrittäjyyteen ennen kuin koulutus oli loppu. Hän on toiminut useammassa hyvinvointialaan liittyvässä yrityksessä vastuunkantajana ja erityisesti markkinoinnin puolella, esimerkkinä suomalainen yritys HighRoller. Virheiden ja erehdysten kautta muun muassa tuotekehitys ja joukkorahoitus…
”Uskon, että ihmisen kehittyminen alkaa asioiden hyväksymisestä, silmien avaamisesta, totuuden myöntämisestä ja sen myötä itsensä kehittämisestä.” – Terhi Immonen Terhi Immonen, (@terhi.immonen) on ohjelmistoalan yrittäjä ja muun muassa myös valmentaja, lähihoitaja, bloggaaja sekä äiti. Terhin intohimona ovat valmentaminen, itsensä kehittäminen ja asioiden syvällisempi pohdinta – erityisesti ihmisten hyvinvoinnin näkökulmasta. Kaikkien intohimojen pohjalta Terhi on lähtenyt luomaan ohjelmistoyritystä, joka kulkee nykyään…
”Monet tutkimukset osoittavat, että itseluottamus ja mindset selittävät parhaiten ihmisen hyvinvointia, onnistumisia ja menestystä.” – Niko Leppänen Niko Leppänen, (@nikoleppanen) on mentaalivalmentaja, tietokirjailija ja motivaatiopuhuja – hän valmentaa ammatikseen muun muassa nuoria urheilijoita, esiintyjiä ja yrittäjiä. Halvaantuminen selkäydintulehduksen takia johti siihen, että Niko on osallistunut elämään vuodesta 2006 lähtien pyörätuolista käsin. Hän on tapahtuman jälkeen…
”Muista unelmoida!” – Jarno Härkönen Jarno Härkönen, (@jarnoharkonen) on liikunta-alan kouluttaja, personal trainer, tietokirjailija sekä käynyt myös oikeustieteelliset opinnot yliopistossa, lakimies. Liikunta kuitenkin vei miehen sydämen kokonaan ja täyskäännös oikeustieteellisistä töistä vei Jarnon mukanaan yrittäjäksi liikunta-alalle. Hän on kirjoittanut kolme kirjaa – uusin painoon tullut kirja on *Taitoa & Voimaa Kehonpainoharjoittelulla. Jarnolla on ohjaajakokemusta aina…