9 Asiaa Mitä Et Tiedä Minusta

0
Mulle heitettiin seuraavanlainen haaste: 
”Kerro yhdeksän asiaa, mitä ihmiset eivät susta vielä tiedä.”
 
Nää asiat voi kuulemma olla ihan jotain todella pieniä juttuja tai tapoja. Esimerkiksi voisin kertoa: Tarpeesta sulkea kaikki kaappien ovet saman tien, kun olen sieltä tarvitsemani löytänyt, muuten en saa mielenrauhaa… Tai jotain tän tapasia juttuja.
 
Kyseinen haaste on samalla hauska, mielenkiintoinen ja tavallaan vaikeakin. Yhdeksän uutta asiaa on kuitenkin aika paljon, enkä haluais vastata vaan tyyliin: ”Pidän perhosista.” Ja aika varmasti tulee esille asioita joita joku jo saattaa tietää, muttei se toivottavasti hirveästi haittaa. 

Kiitos tästä, aloitetaas!

mitä et tiedä

9 Asiaa mitä et tiedä

 1. En seuraa televisiosta mitään.

Telkkaria ei tosiaan tuu katsottua. Sieltä ei vaan tule mitään järkevää. Keksin hyödyllisempääkin tekemistä, enemmin esimerkiksi katson Youtubesta sellaisia videopätkiä, joista saan jotain irti. Kuin, että MTV:ltä seuraisin huvikseni Catfishiä. Sen tyylisiä ohjelmia katoessa tuntuu siltä, että aika menisi täysin hukkaan…

2. Allergiat.

Oon allerginen koivun siitepölylle. Tää allergia tuo mukanaan paljon kivoja ruoka-aineallergioita… En voi syödä omenaa, porkkanaa, herneitä, pähkinöitä, manteleita, päärynöitä jne. Nuorempana en voinut syödä mansikoitakaan, mutta iän myötä en reagoi enää allergisoivasti niihin, JES! Oon myös allerginen karvasille eläimille, kissat, koirat, hevoset, puput… Vanhetessa onneks eläinallergiat lievittyneet tosi paljon.
 

3. Omistan kaksitoista Shakeria.

12 kappaletta. Löytyy normaaleista Shakerista – SmartShakereihin, väriltään pinkistä – mustiin ja läpinäkyviin. Ja jostain kumman syystä ne kaikki on samaan aikaan aina likaisia. Niiden tiskaaminen on yhtä tuskaa, mutta niitä ei vaan koskaan voi olla liikaa!
 

4. Välillä mietin: Olenko suomalainen?

Suomalaisia miehiä kuvaillaan viinaanmeneviksi, hiljaisiksi junteiksi, jotka rakastavat saunomista ja lempiharrastuksiin luetaan sohvalla löhöily ja makkaran syöminen. Ei tietenkään voi yleistää! Mielestäni kyseinen kuvaus ei kuitenkaan päde minun kohdallani ollenkaan.

5. Olen käynyt 10 maassa, mutten koskaan ole ollut matkustajakoneessa.

Itämeri on kierretty autolla ja pienkoneen kyydissä olen muutaman kerran ollut. Mutten ole koskaan sen kauempana käynyt, enkä ole ollut matkustajakoneessa. Äärimmäisen paljon kiinnostaisi matkustelu ja oon surullinen etten oo päässy maailmaa näkemään. Onneksi tässä on koko elämä aikaa tehdä tähän asiaan muutos. Kuka lähtis messiin avartamaan mun maailmankuvaa?
 

6. Pelkään haikaloja. 

Mitä oikeasti voisit tehdä, jos sellanen uiskentelee vastaan meressä? Ihminen on niin avuton eläin vesielementissä. Kuvittele 6 metrinen ja pari tonnia painava valkohai uimassa kohti, huh…
 

7. Haluaisin muuttaa.

TAAS. Viihdyn Savonlinnassa ja mulla on kaikki asiat todella hyvin. Silti takaraivossa pyörii ajatus maiseman vaihdoksesta, vaikken ole paikallani vasta ollutkaan kuin puolisen vuotta. Jotenkin vaan tuntuu siltä, että tää paikka on tarjottavansa tarjonnut ja uudet suunnat odottaa. Tässä tilanteessa muuttaminen ei kuitenkaan olisi mitenkää järkevää. En osaa asettua…
 

8. Lottoan usein.

Se ei pelaa kuka pelkää! Laitan 1€ arvoisen lottorivin vetämään melko usein, koska uskon siihen, että elämä voi muuttuu todella äkkiä. Ja yksi euro viikossa ei kovin iso sijoitus ole. Oon sillä asenteella liikenteessä, että voitto vielä tulee (pelaan aina samoilla numeroilla). Rahoille ois jo monta käyttötarkoitusta kehitelty valmiiksi.
 

9. En ymmärrä negatiivisia ihmisiä.

Ihmiset jotka valittaa joka asiasta, kaikki on huonosti, aina on tekosyy valmiina kaikkeen… Heitä en voi ymmärtää. Tietenkin jokainen valittaa joskus, ihmisiähän tässä vaan olla ja ymmärrän tottakai esimerkiksi tilanteen, kun vaikka käsi menee poikki, tietenkin siinä tilanteessa saa vähän kirosanoja lennellä. Mutta toisena esimerkkinä sellainen valittaminen: ”Olen liian painava”, ”Inhoan herätä aamulla töihin ja odotan töissä vain ja ainoastaan sitä, että pääsen vapaalle (vaikka oot ollu töissä samassa paikassa viimeiset kahdeksan vuotta?!).”. Sellanen negatiivisuus ei mulle uppoa, enkä jaksa sitä kuunnella yhtään. Tehkööt niille huonoilla asioilla jotain, come on. Laihduta tai vaihda työtä…

Jos sulle annetaan tilaisuus kokeilla jotain uutta, tutustua uusiin ihmisiin tai käydä jossain uudessa tapahtumassa niin käytä se! Vastaa useammin KYLLÄ kuin EI. Ole Yes Man ja aivan varmasti koet enemmän, näet enemmän ja uusia ovia aukenee. 

-Aaro
 
Päämääräni on tarjota konkreettisia keinoja sekä ajatuksia tavoitteiden ja unelmien saavuttamiseen! Sivustolla etsin jatkuvasti merkittäviä, unohtumattomia ja perspektiiviä tuovia tarinoita elämän erilaisista lähtökohdista. Haluan jakaa sisällön kautta työkaluja sekä ideoita, joita hyödyntämällä jokainen pystyy ottamaan seuraavan askeleen kohti tavoitteitaan. Tarinan suunta on valittava itse, mutta sitä kohti ei tarvitse kulkea yksin.

JÄTÄ VASTAUS

Pyydän, jätä kommenttisi!
Pyydän, anna nimesi tähän