Matias Niemi | Onnistuminen ainoana vaihtoehtona | Päätös, periksiantamattomuus ja luovuus

”Aseta tavoitteita ja lähde niiden perään.”
– Matias Niemi


Matias Niemi (@matias_niemi), on yrittäjä yrityksessä Same Goal Oy, jonka alaisuudessa hän tarjoaa muun muassa valmennuspalveluita sekä myy saman brändinimen omaavaa vaatetusta. Osakeyhtiö on perustettu vuonna 2017 ja Matias on onnistunut laajentamaan toimintaa menestyksekkäästi. Matias on kotoisin Kauhavalta ja pohjalaisuus on hänen hänen omien sanojensa mukaan suuressa roolissa, kaikessa mitä hän tekee! Kehonrakennuksesta mies kiinnostui 15 vuotiaana ja on sen jälkeen harrastanut lajia tavoitteellisesti, myös nousten kilpalavoille useamman kerran – kotiuttaen mitaleja.


Jakson sisältö

Kuuntele podcastia: Apple Podcasts | Google Podcasts | Spotify | Anchor | YouTube

Kysymykset

Kaikki alla olevat kysymykset eivät haastattelun aikana välttämättä esiinny kronologisessa järjestyksessä. Osa kysymysten vastauksista saattaa tulla esille hieman erilaisen kysymyksenasettelun takaa.

  • Millainen lapsuutesi oli Pohjanmaalla?
  • Urheiluhistoria, minkä ikäisenä aloitit urheilun ja minkälaisia lajeja olet harrastanut?
    • Miten päädyit kuntosalin ja kehonrakennuksen pariin?
    • Olet ilmeisesti aina ollut kilpailuhenkinen?
  • Siirtyminen yrittäjäksi? Oliko se selvä valinta itsellesi?
  • Kiinnostus valmentamiseen liittyen?
  • Youtube -kanavan perustaminen, ajatukset sen takana – viihdyttävyys?
  • Same Goal Oy:n perustaminen – oma vaatemerkki ja valmennuspalvelut?
    • Suunnitelmat alussa ja kuinka lähdit toteuttamaan niitä?
    • Aggressiivinen kasvu pienen ajan sisällä?
    • Minkälaisia mentoreita sinulla on ollut yrittäjyyteen ja yritykseen liittyvien valintojen suhteen?
  • Mitä tulevaisuudessa voidaan odottaa sinulta ja mitä erityisesti haluaisit tehdä?
    • Laajentaminen ulkomaille?

5 kehittävää kysymystä

  1. Mikä on suosikkikirjasi ja miksi?
  2. Lempi ”Lifehack”?
  3. Suurin virheesi elämässä?
  4. Minkä neuvon antaisit 18-vuotiaalle itsellesi?
  5. Minkä unelman aiot saavuttaa lähitulevaisuudessa?

Kirjasuositukset

JHT – Mikko Aaltonen

Jakson sponsorit

Puhdistamo | puhdistamo.fi
Koodi: AARO15 ⮕ 15 % alennus

Terveys on tärkein asia mikä jokaisen tulisi priorisoida. Henkilökohtaisesti haluan tarjota keholleni vain parhaita ravinteita ja tiedän, että Puhdistamon tuotteisiin voi aina luottaa. Jokaisella tuotteella on laatutakuu ja niissä käytetään vain parhaita raaka-aineita. Puhdistamo on Suomen ensimmäinen Superfood brändi jonka toiminta perustuu täysin huippulaatuun (perustettu 2010) – kun haluat pysyä terveenä.

Kaikki alennuskoodit | aarohuttunen.com/edut

Jaksossa mainittu

  • Halu kilpailla kehonrakennuksen parissa. (9:00)
  • Pitää päättää, että on mahdollista onnistua ja mennä sitä kohti kaikin mahdollisin keinoin: ”Huonoa kuukautta bisneksessä ei ole.” (17:00)
  1. Kille Kujala (IFBB Pro) | Mitä Pro-tason kehonrakennus vaatii?

Matiaksen tavoitat

Sivusto | www.samegoal.fi 
Instagram | @matias_niemi 
Youtube | @MatiasNiemi
Facebook | @Samegoaloriginal

Matias Niemi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *